Markkinointi vinkit

Hakukone markkinointi – Lähesty liidejäsi luvan kanssa

KARI HARJU

KARI HARJU

linkedin

Kari Harju on internetmarkkinoinnin asiantuntija ja Saleslion Suomi Oy:n toimitusjohtaja. Kari Harju on toiminut yrittäjänä yli 15 vuotta.

Hakukone markkinointi. Käynnit eivät vielä käynnistä kassavirtaa
 
Vuosituhannen alkupuolella, suuren internethuuman alkumetreillä, kaikki uskoivat kaupanteon käytäntöjen muuttuvan yhdessä yössä. Uskottiin, että verkosta hakukone markkinointi palveluiden avulla voi vuolla puulusikalla kultaa pelkästään menemällä sinne mukaan. Ajateltiin, että asiakkaat surffaavat verkossa käteistukku kourassa valmiina tekemään kauppoja, kunhan verkkosivut vain koodataan koreiksi ja tuputetaan omaa yritystä koskevaa ylistyslaulua satunnaisten kävijöiden korviin. Tämä hakukone markkinointi huuma oli kuitenkin hetkessä ohi. Huomattiin, että pelkkä läsnäolo tiedon valtatien varressa ei välttämättä käännä myyntikäyriä kasvuun. Internet on maailman kilpailluin markkinapaikka. Tarjontaa, tuotteita ja palveluita on enemmän, kuin kukaan ehtii koskaan viestinnällä vastaanottamaan. Kuinka sitten saada oma äänensä kuuluville, jos se ei huutamalla ketään hetkauta?   Oikein tehtynä hakukone markkinointi auttaa!
 
Hakukone markkinointi vinkki! Palaa perusasioihin – Tiedä, mitä tavoittelet!
 
Suurin osa potentiaalisista asiakkaistasi etsii internetistä tietoa ja todisteita ostopäätöksensä tueksi. Toisin kuin yleisesti luultiin, ihmiset eivät käytä internetiä ostamiseen, vaan informaation, tiedon ja inspiraation lähteenä. Tutkimusten mukaan suurin osa verkkosivusi kävijöistä poistuu sivuilta jo kahdeksan sekunnin jälkeen. Tutkimus selittää, miksi pelkkä kävijöiden haaliminen verkkosivuillesi maksetuilla klikkauksilla on lopulta varsin tehotonta. Palaa uudelleen perusasioiden äärelle ja mieti tarkkaan verkkosivusi tavoitteita. Tee verkkosivustasi potentiaalisille asiakaskontakteillesi verkkopalvelu. Aseta tavoitteeksi pitkäaikaisen asiakassuhteen rakentaminen. Verkkosivusi tulisi rakentaa luottamusta, ei käännyttää satunnaista kävijää ovelta liian aggressiivisella kaupanteolla. Luottamuksella ansaitset luvan lähestyä kontaktejasi ja rakennat kestävää suhdetta kaupanteon pohjaksi.
 
Hakukone markkinointi vinkki no 2.  Aloita aktiivinen dialogi – Anna ensin vastikkeetta.
Jotta voisit määritellä verkkopalvelusi tavoitteet, tulee sinun ensin tunnistaa potentiaalisten asiakaskontaktiesi tarpeet ja toiveet. Mieti, mitä he yritykseltäsi oikeastaan odottavat. Asetu asiakkaasi asemaan ja mieti, minkälaisiin haasteisiin juuri sinun palvelusi tai tuotteesi voisi vastata. Ennen kuin voit kääntää kontaktin kaupaksi, tulee sinun ansaita asiakkaasi luottamus. Lähesty liidejäsi luvan kanssa!

  • Ratkaise kontaktisi ongelma oman toiminnan esittelemisen sijaan. Puhu kontaktisi kieltä.
  • Älä tyrkytä tarjouksia, vaan tarjoa tietoa ansaitun luvan kanssa.
  • Anna jotakin vastikkeetta alkavan suhteenne pohjiksi. Raportit, ohjeet, vinkit ja näytteet toimivat mainiosti.

Puuduttaako blogaaminen? Vinkkejä parempaan postaukseen

LUE LISÄÄ
Puuduttaako blogaaminen? Vinkkejä parempaan postaukseen
MUUT ARTIKKELIT

JUTTELE KANSSAMME

Kerromme miten,
verkkokauppasi voisi kasvaa

VARAA ILMAINEN AUDITOINTI