Tämä ei tule sinulle yllätyksenä – asiakkaallasi ei ole aikaa. Vaikka vuorokaudessa on edelleen 24 tuntia ja viikossa 7 päivää, mahtuu noihin vuorokauden tunteihin entistä enemmän viestintää. Informaatiotulvassa melova kuluttaja ei ehdi kiinnittää huomiotaan kaikkeen.
Katseen ja keskittymisen tulee pysyä tiukasti menosuunnassa, valitussa tavoitteessa. Kuluttajan valittu päämäärän – tavoitteen – tajuaminen on myös verkkoviestijän oman tavoitteen kannalta kriittistä. Verkkokirjoittajan sisältöä ei kuluteta samaan tapaan kuin novelistin, hitaasti ja makustellen.
Verkkokirjoittajan tuotteet ovat pikaruokaa. Niitä kulutetaan aina tiettyyn tarpeeseen. Hyvä verkkoteksti on siten hieman kuin kerroshampurilainen.
- helppo nauttia siltä seisomalta
- ovat selkeässä tutussa muodossa
- palvelevat tiettyä tarkoitusta
Hyvä kerroshampurilainen on ymmärrettävä, selkeä kokonaisuus lihaa, kalaa tai kasvista, mausteita ja viljatuotteita. Se ei rönsyile ja jaarittele. Samaan tapaan hyvä verkkokirjoittaja tietää, mitkä ovat hyvän tekstin rajat. Verkkokirjoittaja ei yritä syöttää 9 ruokalajin ateriakokonaisuutta lukijalle, joka haluaa vain täyttää vatsansa. Verkkokirjoittaja tietää, että silloin tällöin sata sanaa toimii paremmin kuin sadan sivun raportti tai whitepaper.
Kerroshampurilaisen nerokkuus piilee siinä, että siinä ei ole mitään mystistä, mutta silti se toimii aina. Se täyttää tarkalleen sille asetetun tavoitteen. Samaan tapaan hyvä verkkoteksti ei vaadi kuluttajalta arvailua, vaan kertoo suoraan ja selkeästi, miksi se kannattaa nauttia.
Hyvä verkkokirjoittaja vastaa aina ensin lukijalleen kysymykseen ”miksi?”.