Ajatuksia

Verkkosisällöntuotannossa ei kannata kailottaa kaikille

KARI HARJU

KARI HARJU

linkedin

Kari Harju on internetmarkkinoinnin asiantuntija ja Saleslion Suomi Oy:n toimitusjohtaja. Kari Harju on toiminut yrittäjänä yli 15 vuotta.

Verkkosivujen sisältöä muodossa jos toisessaan asiakkaille tehdessäni törmään tuon tuosta samaan ongelmaan. Kasvojenkohotuksen yhteydessä myös kieli pitäisi kääntää toiselle kantille siten, että se laulaisi entistä koukuttavampia lauluja. Verkkosivuille halutaan sanoja, jotka jäävät tarttuvan kertosäkeen tavoin mieleen, lauseita jotka jäävät päähän soimaan. Kaikki haluavat kertoa verkkosivuillaan oman tarinansa. Kaikkien mielestä juuri oman yrityksen tarinassa on klassikon ainekset. Sisällöntuottajana minäkin todella toivoisin niin. Liian usein verkkosivujen sisältöuudistuksiin ryhdyttäessä saan haastattelukysymyksiini parhaimmillaan vain ympäripyöreitä vastauksia. Kysymyksiin siitä, miten yritys itse itsensä markkinoilla näkee vastataan viisaan varovaisesti. Rohkeimmillaan ollaan asiantuntijoita, laadukkaiden palveluiden tuottajia vaativille kohderyhmille. Sehän riittää, siis jos kaikki muut olisivat mututuntijoita, hieman sinnepäin tehtyjen maanantaikappaleiden valmistajia kohderyhmille, joille ei nyt ole niin nuukaa. Suorastaan harmi, ettei yksikään yritys uskalla olla juuri tuollainen – edes leikillään. Heikoimmillaankin yritys ainakin jäisi mieleen.
 
 
Yritysidentiteettiä erilaisten verkkosisältöjen, kuten tekstien, kuvien ja videoiden kautta rakennettaessa ei kannattaisi hirveästi himmailla. Asiantuntijoiden aidot mielipiteet kannattaa tuoda rohkeasti esiin vakan alta sen sijaan, että sorruttaisiin näennäiseen kaikkia mahdollisia kohderyhmiä kunnioittavaan kohteliaisuuteen. On suorastaan parempi loukuta jonkun tunteita kuin jäädä täysin tunnetta vaille. Yrityksenkään ei tarvitse olla kaikkien kaveri. Riittää, että sillä on hyviä ystäviä juuri siinä pienessä kohderyhmässä, joka ajattelee juuri samalla tavalla kuin se – oli kyse sitten kuluttajaliiketoiminnasta tai yritysten välisestä. Kun yritys valitsee rohkeasti oman linjansa ja noudattaa sitä tinkimättömästi, saa se äänensäkin aivan eri tavalla kuuluviin, kuin vain kaikille kumartamalla. Samanhenkiset viihtyvät samanlaisten seurassa – yritysmaailmassakin.
Yrittäjä! Mieti, mikä sai sinut alun perin ryhtymään yrittäjäksi? Mitä halusit muuttaa ja miten sen ajattelit tehdä? Paljasta itsesi yleisöllesi. Samanhenkiset seuraavat. Muita et kiinnosta kuitenkaan.


 

Mikä on Sinun yrityksesi ainutlaatuinen myynti- ja markkinointiväittämä?

LUE LISÄÄ
Mikä on Sinun yrityksesi ainutlaatuinen myynti- ja markkinointiväittämä?
MUUT ARTIKKELIT

JUTTELE KANSSAMME

Kerromme miten,
verkkokauppasi voisi kasvaa

VARAA ILMAINEN AUDITOINTI