Nike paljasti kampanjansa aluksi vain uskollisimmilleen – viesti levisi Facebook-faneilta kulovalkean tavoin

Nike on hyödyntänyt sosiaalista mediaa markkinoinnissaan menestyksekkäästiVoi ei. Joko taas. Blogikirjoitus sosiaalisen median mahdista. Ymmärrän hyvin. Siksipä päätinkin antaa kerrankin ihan konkreetisen esimerkin. Mutta malttakaa hetki. Kenellekäänhän ei liene enää näinä päivinä epäselvää, että sosiaalinen media on todella muuttamassa ihmisten tapaa olla toisiinsa yhteydessä.
Edelläkävijäyritysket haistoivat muutoksen tuulet jo vuoia sitten, valtaosan yrityksistä suhtautuessa uuteen mediaan edelleen varovaisen skeptisesti. Siinä, missä maailman tunnetuimmat brändit ovat jo vuosia rakentaneet sosiaalisen median strategioitaan osaksi integroitua markkinointiviestintäänsä, ollaan monissa yrityksissä edelleen ulalla siitä, mitä ihmettä siellä sosiaalisessa mediassa nyt oikein voisi tehdä, vai pitääkö sinne nyt edes mennä.
Läsnäolo sosiaalisessa mediassa on edelleen vapaaehtoista. Mitään viestintää ei kannata ryhtyä tekemään missään kanavassa, jos sille ei olla organisaatiossa määritelty selkeää ja konkreettista tavoitetta, johon vielä koko organisaatio voi sitoutua. Digitaalinen vallankumous on kuitenkin tosiasia.
Se nyt vain sattuu etenemään niin hitaasti, että siihen voi olla vaikea organisaatiossa tarttua. Useissa organisaatioissa ollaan jo hyvin tietoisia siitä, että digitaalinen läsnänolo on toki tärkeää ja että se on varmasti vielä tärkeämpää tulevaisuudessa, siellä hamassa jossain. Keskustelu sosiaalisen median ympärillä pyöriikin edelleen kiusallisen paljon tunnettujen tosiasioiden ympärillä.  Se on sama, kuin terveydenhuollon ammattilaiset keskustelisivat konferensseissaan siitä, miten tärkeää säännöllinen liikunta on ihmisen hyvinvoinnille, antamatta yhtään uutta konkreettista esimerkkiä siihen, miten Tauno Tavallinen voisi kammeta hanurinsa ylös nahkasohvastaan hieman helpommin ja aloittaa uuden energisemmän elämän.
Maailman tunnetuimpiin kuuluva urheiluvaatebrändi Nike antoi vastikään konkreettisen esimerkin siitä, mitä sosiaalinen media parhaimmillaan voi brändillesi tehdä. Nike paljasti uuden mainoskampanjansa ensiksi vain uskollisimmilleen Facebookin fanisivullaan. Viestiä vietiin integroidusti myös muihin tunnetuimpiin sosiaalisen median sovelluksiin, kuten videopalvelu Youtubeen ja mikroblogi Twitteriin. Mediatilaa ei ostettu sentilläkään. Fanit levittivät mainosvideota omilla sivuillaan.
Viesti levisi muutamissa päivissä kulovalkean tavoin. Kampanjaan kytkettiin lisäksi aktivoiva elementti, jossa haastettiin Niken yhteisö muodostaamaan omia mikroyhteisöjään kampanjan teeman, oman tulevaisuuden ottamisen omiin käsiin, ympärille. Lyhyessä ajassa Nike oli onnistunut tavoittamaan maailmanlaajuisesti satojatuhansia katsojia ja onnistunut saamaan aikaan pienen kansanliikkeen, uuden arvoyhteisön. Rahaa koko touhuun paloi mainosfilmin verran. Fanit huolehtivat lopusta. Vaikuttavaa, eikö totta.
Katso Niken kampanjan totetutus Facebookista ja mieti, millä tavalla yrityksesi tai brändisi voisi itse saada asiakkaisiisi aidon yhteyden. Jos et nyt ihan kansanliikettä onnistuisi masinoimaan, niin ainakin liikennettä kampanjasi verkkosivuille. Mieti lisäksi, mitä haluaisit heidän siellä tekevän. Muutamalla tonnilla näkyvyyttä ilman maantieteellisä rajoja kuulostaa ainakin minun korvissani ihan varteenotettavalta.
 

Sosiaalinen media yrityksissä

Sosiaalinen media yrityksissä
Sosiaalisesta mediasta tuntuvat nykyään puhuvan aivan kaikki. Useimmille on jo päivänselvää, että läsnäoloa uudessa kaksisuuntaisessa mediassa ei enää oikein voi välttääkään. Samaan aikaan monet yritykset miettivät kuumeisesti, minne siellä sosiaalisessa mediassa oikein tulisi mennä ja mikä tärkeintä, mitä ihmettä siellä sitten voisi tehdä.
Viestinnälle ja läsnäololle missä tahansa mediassa, sosiaalisessa tai perinteisessä, tulisi aina olla olemassa vankat perusteet. Läsnäolo sosiaalisessa mediassa tulee olla, kuten missä tahansa muuallakin, tavoitteellista. Tässä pikaoppaassa näet helposti yhdellä silmäyksellä, millä tavalla voisit yrityksesi läsnäoloa sosiaalisessa mediassa edistää. Sosiaalinen media elää ja kehittyy jatkuvasti.
Uudet kanavat syrjäyttävät vanhoja, tuoreet ideat korvaavat jo kokeillut. Siksi olemme valinneet kanavaesimerkkeihin ainoastaan tunnetuimpia ja vakiintuneimpia kanavia. Toivomme, että tämä kaavio auttaa sinua ja yritystäsi hahmottamaan uutta mediaa ja sen mahdollisuuksia entistä selkeämmin!

Google muutti algoritminsä , miten sivusi sisältö vaikuttaa hakutuloksiin

Yhdysvalloissa panostaminen painavaan sanaan jo lähes pakollista – Google muutti algoritminsä sisältöä suosivaksi
Maailman tunnetuimman hakukoneen kanssa kilpaileminen hakutulosten parhaista sijoituksista käy entistä kuumemmaksi. Hakukonejätti ilmoitti hiljattain, että yrityksen huippusalaista algoritmiä ollaan jälleen ruuvamassa tiukemmalle.Tieto tulevasta, entistä nirsommasta hakutuloslistauksesta ei varmasti tullut kenellekään yllätyksenä. Googlen koko toimintafilosofia perustuu ajatukseen hakukoneesta filtterinä, joka suodattaa suoranaisen saastan joukosta hakijoille parhaat mahdolliset hakutulokset. Hakutulokset halutaan pitää puhtaana spämmääjistä, eli hakutuloksista, joilla ei ole hakijalleen muuta kuin jätearvoa. Algoritmin muutos palvelee siten kahta tahoa. Hakukoneen käyttäjät löytävät paremmin hakujaan vastaavaa sisältöä. Samaan aikaan ne yritykset, jotka tämän tyyppistä sisältöä kykenevät tuottamaan säilyttävät asemansa hakutulosten haetuimpina. Tässä pelissä voittavat siten kaikki – paitsi ne yritykset, joille sisällön merkitys internetstrategiassa ei ole vielä aivan kirkastunut.
Googlen algoritmi on armoton. Matemaattinen koodinpätkä ei kuuntele hyviä selityksiä eikä siedä verkkosivuilta vedätystä. Algoritmi osaa ainoastaan arvostaa näkemäänsä. Se palkitsee hyvän, laadukkaan ja informatiivisen sisällön, kuten kattavat raportit, ohjeistukset, omaperäiset artikkelit sekä analyysit paremmilla positioilla hakukoneen hakutuloksissa. Koska kaikki eivät voi mahtua parrasvaloihin, hakukone pudottaa pois surutta verkkosivut, joista se ei katso olevan hakijoille mitään hyötyä. Google kokee tällä tavalla kantavansa vastuunsa miljoonille päivittäisille käyttäjilleen, jotka etsivät hakukoneesta tietoa, taustoja ja tavanomaisesta poikkeavaa ostopäätöstensä tueksi. Hakukoneen linja on mainostajiinkin nähden tässä suhteessa nerokas. Koska Googlen filosofia perustuu ajatukseen hakukoneesta kuluttajien parasta ajavana yrityksenä, sen ei ikään kuin tarvitse hyväksyä huonoa, epärelevanttia ja heikkoa sisältöä mainostajiltakaan.Tämä asettaa paineita suosituimmista hakusanoista huutokauppaa käyvien yritysten taholle parantaa tapojaan ja tyyliään, tai sitten maksamaan hyvistä sijoituksista hieman enemmän.
Googlen algoritmiuudistus astuu aluksi voimaan ainoastaan Yhdysvalloissa, mutta yhtiö ilmoitti samalla, että sama, entistä tiukkapipoisempi politiikka spämmääjiä kohtaan tullaan ulottamaan myös vanhalle mantereelle.
Mitä hakutuloksia hamuavan yrityksen tästä sitten pitäisi ajatella? Näyttää siltä, että näkyvyys internetin hakutuloksissa edellyttää yhä enemmän myös kuulumista. Seuraava haaste jokaisella hakutulosten kultamitalistiksi hamuavalle on miettiä, mitä me voisimme hakijoillemme antaa, vieläpä aivan ilmaiseksi. Aseta siten yrityksesi internetstartegian kulmakiveksi olla internetissä pikemminkin resurssi kuin rasite. Lue lisää hakukoneoptimointi palveluista

Facebook myy statukset mainostajille – syötkö palvelulla suosittelijoidesi sananvaltaa?

Sosiaalinen media on muutamassa vuodessa mullistanut ihmisten väliset tavat olla toisiinsa yhteyksissä. Vaikka sosiaalien media tarkoittaakin laveassa mielessä kaikkea kaksisuuntaista digitaalista viestintää, missä käyttäjät osallistuvat sisällön tuotantoon, ovat tunnetuimmat sosiaalisen median yhteisöpalvelut kuten Twitter ja Facebook lähes lunastaneet termin synonyymiksi itselleen. Facebook on lähes kaikilla mittareilla mitattuna maailman menestynein sosiaalisen median palvelu. Yli 590 miljoonaa käyttäjää maailmanlaajuisesti, yli 2000 työntekijää sekä yli 50 miljardin kohoava markkina-arvo tekevät Facebookista luonnollisesti myös internetmarkkinoinnin kannalta houkuttelevan kanavan.
Vaikuttavista numeroista huolimatta Facebookia on kritisoitu sijoittajien näkökulmasta koko sen olemassaolon ajan palvelun kyvystä kääntää mittavat odotukset konkreettiseksi kassavirraksi. Ei mikään ihme, että Zuckerbergilla ja kumppaneilla on ollut painetta kehittää mainostajia houkuttelevia palveluita, sikäli kun varsinaiseen yhteisöpalveluun liittyminen on ja mitä todennäköisemmin tulee olemaan vastedeskin ilmaista. Kaupallinen Facebook markkinointi on tähän saakka perustunut varsin yksinkertaisiin, ostettuihin mainospaikkoihin verkkosivun oikeasta marginaalista. Facebook mainoksia voidaan hyvin verrata minkä tahansa verkkosivun laidoissa välkkyviin bannereihin. Niiden tehoa on vaikea arvioida edes Facebookin kaltaisessa, satoja miljoonia silmäpareja päivässä keräävällä verkkosivulla, mutta mikään varsinainen rahasampo ne tuskin ovat yhdellekään yritykselle olleet. Siksi Facebookin piti kehittää mainosratkaisuksi jotakin, joka selkeästi poikkeaisi bannereista. Jotakin, mikä ikään kuin yhdistäisi sosiaalisen median, word-of-mouth-markkinoinnin ja vanhan kunnon verkkomainonnan. Helmikuun alussa Facebookin taholta kantautuikin tieto uudesta Sponsored Stories-verkkomainosmuodosta. Siinä sinun sanomastasi tehdään mainostajan omaisuutta.
Uhkaako yhteisöpalvelu pian muuttua vain yrityspalveluksi?
Sponsored Stories-verkkomainonnassa mainostaja maksaa toisin sanoen autenttisista kokemuksista, jotka se ostaa omakseen esimerkiksi omilla verkkosivuillaan näytettäväksi. Jos käyttäjä esimerkiksi tykkää yrityksen Facebook-fanisivua tai toteaa statuksessaan istuvansa juuri Strindbergin kahvilassa kaupungin parhaalla kaakaolla, näkyvät nämä autenttiset tunneilmaisut ja kokemukset yrityksen kotisivulla sekä Facebookin uutisvirrassa ja yrityksen ostamassa mainostilassa. Kaiken kukkuraksi, käyttäjältä ei tässä asiassa tarvitse kysyä minkään valtakunnan lupaa moiseen. Ideahan on äärimmäisen yksinkertainen. Omakehun sijaan annetaan muiden kehua meitä puolestamme. Facebook-markkinointi hyödyntää siten digitaalista puskaradiota, sitä markkinointikeinoista vanhinta. Mainostajia harva enää uskoo sokeasti, mutta kun sama hehkutus kuullaan kaverin kertomana, voi sillä ihan oikeasti olla jotakin painoarvoa. Nerokkaan yksinkertaiselta vaikuttava palvelu sisältää mielestämme kuitenkin riskejä. Sosiaalinen media on yhteisöllistä mediaa, käyttäjiensä itsensä luomaa ja hallinnoimaa. Jos Facebook sijoittajien vaatimusten paineessa uhkaa tehdä käyttäjistä vain yritysten mainosmannekiineja maksuttoman palvelun vastineeksi, saatetaan olla pian tilanteessa, jossa joko käyttäjät nousevat vastarintaan ja lopettavat tykkäämästä yritysten ja brändien profiileja tai pahimmassa tapauksessa poistuvat palvelusta kokonaan. Jälkimmäinen vaihtoehto on hyvin epätodennäköinen, mutta kuitenkin mahdollinen. Sosiaaliseen mediaan ei sitouduta samalla tavalla kuin vaikkapa aamuhesariin. Jos ympäristö uhkaa muuttua entistä kaupallisemmaksi, syntyy tilalle jotakin muuta, aidompaa ja alkuperäisempää. Tuoreessa muistissa on edelleen huhu, jossa spekuloitiin Facebookin pian muuttuvan ilmaisesta kuukausimaksuikseksi. Huhu synnytti hetkessä protestiliikkeen, jossa kymmenet tuhannet uhkasivat jättää median kokonaan, jos yhteydenpidosta ystäviin kehdattasiin tehdä vastikkeellista. Ei kiitos, näkemiin! Mitä mainostajan tulisi tästä kaikesta sitten ajatella?
Tee Facebook-markkinointia mielummin käyttäjiesi kanssa kuin heitä kohden
Sponsored Stories-mainokset, kuten monet muutkin internetmarkkinoinnin sovellukset, ovat mielestämme lähtökohtaisesti hyviä tapoja herättää keskustelua siitä, minkälaista internetmarkkinointia tulevaisuudessa tullaan tekemään. Idea on, kuten sanottu, kaikessa yksinkertaisuudessaan mainio. Anna asiakkaan puhua puolestasi. Sen edullisemmaksi ei internetmarkkinointi voi oikeastaan enää tulla. Uskomme kuitenkin, että pidemmällä tähtäimellä vastuullinen, asiakkaidensa kanssa rahellistä dialogia käyvä, heitä hyvällä ja informatiivisella sisällöllä palveleva yritys ylittää maaliviivan ensimmäisenä. Asiakkaiden omaisuudella ei tulisi mielestämme ryhtyä leikkimään. Oma ääni ja mielipiteet omat kunkin henkilökohtaisinta omaisuutta. Niitä voi ja ehdottomasti pitääkin hyödyntää – mutta mieluiten luvan kanssa.

Hakusanamarkkinointi jälleen hallintaasi-AdWords raportointivelvollisuus tietää kurinpalautusta klikkikauppiaille.

Hakusanamarkkinointi on eittämättä varsin kustannustehokas tapa tavoittaa tavoiteltu kohderyhmä erityisesti silloin, kun markkinoitava tuote tai palvelu kohdennetaan tiukasti rajatulle maantieteelliselle alueelle.  Kuten kaikki tiedämme, hakusanamarkkinoinnin kustannustehokkuus perustuu siihen, että hakusanamarkkinoinnissa mainostaja maksaa vain mainoksensa klikkauskerroista (PPC) tai vaihtoehtoisesti mainoksen näyttökerroista (PPI). Oikeilla, tarkkaan valituilla avainsanoilla kokenut ja nokkela hakusanamarkkinoija voi tehdä tonnikaupalla tulosta kengännauhabudjetilla. Niinhän se on. Näihin nokkeliin ja kokeneisiin hakusanamarkkinoinnin konsulteihin lienee suurin osa yrittäjistä törmännyt, eikä siinä mitään.Hakusanamarkkinointikonsultointia tarjotaan, koska sitä kysytään.
Hakusanamarkkinoinnin käynnistäminen on toki varsin yksinkertaista, mutta ylläpitäminen aikaa vievää. Tuloksia tulee seurata ja kampanjaa optimoida, taukoamatta. Hakusanamarkkinoinnin kustannustehokkuus on juuri se avainargumentti, millä hakusanamarkkinoinnin konsultit pahaa aavistamattomia asiakkaitaan lähestyvät. Me rohkenemme monen muun internetmarkkinoinnin asiantuntijan ohella epäillä. Tiedätkö todella, mistä hakusanamarkkinoinnissasi oikein maksat ja kenelle? Googlessa alettiin haistaa palaneen käryä niin sanottujen klikkikauppiaiden toiminnasta jo jonkin aikaa sitten. Heinäkuussa 2010 peli päätettiin viimein viheltää poikki.  Helmikuun alusta lähtien Google edellyttää kaikilta hakusanamarkkinoinnin palveluntarjoajilta selkeää ja yksityiskohtaista raporttia siitä, mihin asiakkaan rahat on oikein käytetty – ja mitä sillä ollaan saavutettu. Vihdoinkin.
Saleslion Oy perustettiin aikoinaan idealla, että internetmarkkinoinnissa asiakas tulisi maksaa ainoastaan saavutetuista tuloksista, ei koskaan hyvistä yrityksistä. Siksi Googlen päätös ryhtyä edellyttämään rehellistä tulosraportointia klikkimäärillä kehuskelun sijaan on pidettävä erittäin tervetulleena. Toivomme, ettei yksikään liiketoimintaansa edistävä yrittäjä enää usko vain kaunopuheita, vaan vaatii jatkossa myös itse vastinetta hakusanamarkkinointipanostuksilleen. Niin valitettavaa kuin se onkin, epäilemme markkinoilla olevan edelleen runsaasti sellaisia klikkikauppiaita, joita mikään taho tai määräys ei saa toimintaansa muuttamaan. Kun klikkikauppiaan puhelinsoitto seuraavan kerran tavoittaa, piä mielessä seuraavat seikat:
1. Sinulla on oikeus tietää. Asiakas on hakusanamarkkinoinnissakin kuningas, niin oikeassa kuin hakusanamarkkinoinnin konsultti väittämissään olisikin. Vaadi aina saada nähtäväksesi vähintään mainokseesi kohdistuneiden klikkien määrä, mainoksen näyttökerrat sekä AdWords-mainontasi kokonaiskulut eriteltynä.
2. Nimikkopöytää ei voi taata. Väittipä klikkikauppias mitä tahansa, ei hakusanamarkkinoinnissa ole AdWords-mainoksellesi mahdollista taata ikuista etusijaa muihin saman hakusanan mainoksiin verrattuna. Sijoitukset vaihtelevat dynaamisesti ja perustuvat hakusanamainoksesi Googlelta saamiin laatupisteisiin. Laatupisteisiin taas vaikuttavat muun muassa verkkosivusi ja mainoksen sisällöllinen vastaavuus. Parempien sijoitusten saamiseksi suosittelemmekin käyttämään kaikessa internetmarkkinoinnissa vain yhtä kumppania, joka voi huolehtia verkkomarkkinoinnistasi kokonaisvaltaisesti.
3. Klikkikauppiaalta saat mainoksen, asiantuntijalta koko paketin. Jotkut klikkikauppiaat saattavat uskotella, että AdWords-hakusanamainos vaikuttaisi myös verkkosivusi luonnollisiin sijoituksiin hakutuloksissa. Näin ei missään nimessä ole asian laita. Mainos on mainos ja sillä siisti. Verkkosivusi sijoituksiin taas voidan vaikuttaa huolellisella ja pitkäjänteisellä hakukoneoptimoinnilla. Asiantuntijalta saat yleensä molemmat palvelut yhdeltä luukulta.
Haluaisitko tietää, miten oikeaoppisella hakukoneoptimoinnilla ja konversio-optimoinnilla voitaisiin entisestään tehostaa hakusanamarkkinointisi tulosta? Jätä meillä yhteystietosi, niin kerromme mielellämme lisää. Selvitetään yhdessä, maksatko tällä hetkellä turhasta.

Kuinka Google optimointi tuo aloittavan yrityksen hakutulosten halutuimpien joukkoon.

Kuinka Google optimointi tuo aloittavan yrityksen hakutulosten halutuimpien joukkoon.
Internetmarkkinointi on ensisijaisesti kilpailua etusijoista. Jokainen internetmarkkinointia asiakashankinnassaan hyödyntävä yritys kilpailee siten lähtökohtaisesti samasta asiasta, eli palkintosijasta hakukoneiden ensimmäisten hakutulosten joukossa. Himoitulle ensimmäiselle sijalle on syynsä. Googlen mukaan hakutulosten ensimmäinen sijoitus kerää jopa 40 % kaikesta, tietylle hakusanalle tehdyistä hauista. Kolme ensimmäistä luonnollista hakutulosta kerää jo 80 % hauista, niiden alle jäävien taistellessa pistesijoista. Google optimointi on jokaisen, erityisesti aloittavan yrittäjän keskeinen keino savuttaa liiketoiminnalleen näkyvyyttä internetin hakukoneissa. Mikä tärkeintä aloittavan yrittäjän kannalta, Google optimointi on varsin yksinkertaista ja edullista tilanteessa, missä omia asemia ollaan vasta hakemassa eikä resursseja perinteisempään markkinointiin ole liiaksi käytettävissä. Lue, miksi sellainen ei aloittavaa yrittäjää juuri hyödyttäsikään!
Google optimointi vinkki 1: Näy siellä, missä haluamasi asiakkaasikin ovat.
Googlen mukaan kaikista hakukoneeseen tehdyistä hauista jopa puolessa etsitään palveluntarjoajaa paikallisesti. Monille aloittaville yrityksille paikallinen näkyvyys on itse asiassa ainoa näkymisen tarve – erityisesti jo yritys sattuu toimimaan kuluttajabisneksessä. Kuluttajien etsiessä tietoa ostopäätöksiensä tueksi yhä enemmän hakukoneista on erittäin tärkeää, että yrityksesi on esillä juuri siellä, missä hakijasikin hakuja palvelustasi tekevät. Google optimointi pyrkii ensisijaisesti juuri tähän. Google Places-palvelu on ilmaista optimointia ja kätevä tapa saada yrityksesi kerralla maailmankartalle. Yrityksesi tiedot listataan kyseisen alueen ja osoitteen yrityksiä listaavaan luetteloon, karttoineen päivineen. Lista ilmestyy etusivulle ensimmäiseksi ennen orgaanisia hakutuloksia ja palvelee laajoja, tiettyä hakusanaa ja paikkaa yhdistäviä hakuja.
Google optimointi vinkki 2: Hakusanamainonta optimoi paikallisen palveluntarjoajan paalupaikalle.
Google optimointi on monen tekijän summa. Tarkasti kohdistetut hakusanamainokset ovat aloittavan yrittäjän internetmarkkinoinnin kulmakivi. Google Adwords on internetmarkkinointityökalu tarkan euron yrittäjälle. Jotta Google optimointi onnistuisi parhaalla mahdollisella tavalla, hyödynnä hakusanoja pohtiessasi myös ns. pitkän hännän hakusanoja, esimerkiksi ”Punainen avoauto Mercedes”. Näin voit kohdistaa omalle sivullesi enemmän hakuja, kuin kilpailluimmissa hakusanoissa, kuten esimerkiksi ”avoautot”.  Hyödyntäessäsi pitkän hännän hakusanoja, ohjaat sivuillesi juuri sellaisia kävijöitä, jotka ovat kiinnostuneita juuri tietyntyyppisistä ratkaisuista, eivätkä mainoksesi näy tällöin turhaan laveammissa hauissa. Onnistunut Google optimointi edellyttää myös, että sivu mille mainoksesi kautta ohjaat on optimoitu sisällöltään tarkkaan valituille hakusanoille. Saattamalla sivuillesi juuri sinun tuotteistasi ja palveluistasi kiinnostuneita kävijöitä vähennät turhia klikkauksia – joista jokainen kuitenkin maksaa.
Google optimointi tarkoittaa optimoidun sisällön ohella myös mainonnan täsmällisempää kohdistamista. Hakusanamainonnan kohdistaminen Google Adwordsissa on yksinkertaista, ja parantaa merkittävästi hakusanamainonnan kustannustehokkuutta. Näyt asiakkaillesi vain siellä, missä potentiaaliset asiakkaasikin palveluitasi hakevat.
Google optimointi vinkki 3: Verkkosivun optimoinnilla hakutulosten kärkeen pitkällä tähtäimellä – luonnollisesti!
Google optimointi hakusanamarkkinointia ja maksettua mainontaa hyödyntäen ovat aloittavalle yritykselle varmasti nopein tapa saavuttaa näkyvyyttä halutun kohderyhmän keskuudessa lyhyellä tähtäimellä. Hakusanamainonnan tulokset ovat nähtävillä nopeasti, mutta eivät tule koskaan ilmaiseksi. Jotta mainoksesi sijoittuisi hakutulosten halutuimpiin, on hakusanamainontaasi jatkuvasti optimoitava vastaamaan paremmin potentiaalisten asiakkaidesi tekemiä hakuja.
Pitkällä tähtäimellä oman verkkosivun optimointi on liiketoimintasi kannalta erittäin kannattavaa. Tällöin parannat merkittävästi sijoituksia myös luonnollisissa hakutuloksissa, siis sijoituksissa, joista ei ole erikseen hakukoneelle maksettu. Verkkosivun hakukoneoptimointi on jatkuva prosessi, jossa verkkosivusi optimoidaan niin sisäisesti kuin ulkoisestikin hyvällä, hakusanoja vastaavalla jatkuvasti päivittyvällä sisällöllä sekä pyrkimällä tuomaan verkkosivuillesi linkkejä myös muilta verkkosivuilta, kuten esimerkiksi toimialasi keskustelufoorumeilta tai vaikkapa alan asiantuntijoiden luetuimmista blogeista.
Google optimointi vinkki 4: Osta vipuvoimaa vieraalta – kumppanimarkkinoinnilla näkyvyyttä hakutulosten halutuimpien avulla!
Google optimointi on yksinkertaisesti sisällön ja linkkien kautta tapahtuvaa näkyvyyden kasvattamista jatkuvasti kilpaillummassa internetissä. Google optimointi siten on paitsi sisäistä, omilla verkkosivuilla tapahtuvaa mutta myös ulkoista, omille sivuille osoittavien linkkien kautta tapahtuvaa. Mieti, minkälaisten hakusanojen alta haluaisit itse löytyä ja tee hakuja niillä kaikilla. Käy läpi 5-10 korkeinta hakutulosta ja tarkastele, olisiko joillekin näistä sivuista saatavilla oma maksettu mainoksesi tai linkki suoraan verkkosivuillesi. Mitä useampia verkkosivuillesi osoittavia linkkejä saat luotua, sitä korkeammat ovat sijoituksesi Googlen luonnollisissakin hakutuloksissa.

Miten yhdistää sähköpostimarkkinointi ja telemarkkinointi?

Miten yhdistää sähköpostimarkkinointi ja telemarkkinointi?
Yhä useammat yritykset kamppailevat sen tosiasian kanssa, että markkinointikampanjat eivät juurikaan ole integroituna toisiinsa. Tämä aiheuttaa sen että tietoa ei juurikaan voi jalostaa, eikä sitä kautta päästä analysoimaan miten markkinointi eri kanavissa tehoaa.
Alla on toteutettu kampanja , missä  tuloksekkaasti yhdistettiin sähköpostimarkkinointi ja telemarkkinointi.
Esimerkki
Asiakkaamme  toteutti sähköpostimarkkinointi kampanjan siten että käytössä oli asiakkaan oma päivitetty rekisteri vanhoista asiakkaista, jotka kuitenkaan eivät olleet vuosiin aktiivisesti ostavia asiakkaita. Sähköpostit lähetettiin, ja itse sähköpostissa ohjattiin asiakas linkin kautta varta vasten tehdylle kampanjasivulle, jolla pyydettiin vierailijaa aktivoitumaan.
Ne vierailijat jotka aktivoituivat  ja jättivät yhteystietonsa hoidettiin yrityksen omien myyjien avustuksella välittömästi. Näitä oli noin 5 % kampanjasivun avanneista.
Entä sitten ne vierailijat jotka eivät suoraan aktivoituneet, mutta osoittivat selkeästi kiinnostuksensa kampanjaa kohtaa.
Seurantatietojen avulla saimme selville ne vierailijat, jotka olivat avanneet sähköpostissa sijainneen linkin, ja viihtyneet kampanjasivuilla selkeästi sen ajan että olivat lukeneet viestin huolella,  tai olivat jopa palanneet sivulle uudestaan. Näistä vierailijoista rakennettiin soittolista telemarkkinointi yritykselle , jonka tehtävänä oli pyrkiä saamaan myyjille myyntikäynti.
Soittelu poiki sovittuja myyntikäyntejä enemmän kuin itse suoraan aktivoituneita. Tässä kampanjassa yhdistettiin tehokkaasti sähköpostimarkkinointi ja telemarkkinointi.

Hakukone markkinointi – Lähesty liidejäsi luvan kanssa

Hakukone markkinointi. Käynnit eivät vielä käynnistä kassavirtaa
 
Vuosituhannen alkupuolella, suuren internethuuman alkumetreillä, kaikki uskoivat kaupanteon käytäntöjen muuttuvan yhdessä yössä. Uskottiin, että verkosta hakukone markkinointi palveluiden avulla voi vuolla puulusikalla kultaa pelkästään menemällä sinne mukaan. Ajateltiin, että asiakkaat surffaavat verkossa käteistukku kourassa valmiina tekemään kauppoja, kunhan verkkosivut vain koodataan koreiksi ja tuputetaan omaa yritystä koskevaa ylistyslaulua satunnaisten kävijöiden korviin. Tämä hakukone markkinointi huuma oli kuitenkin hetkessä ohi. Huomattiin, että pelkkä läsnäolo tiedon valtatien varressa ei välttämättä käännä myyntikäyriä kasvuun. Internet on maailman kilpailluin markkinapaikka. Tarjontaa, tuotteita ja palveluita on enemmän, kuin kukaan ehtii koskaan viestinnällä vastaanottamaan. Kuinka sitten saada oma äänensä kuuluville, jos se ei huutamalla ketään hetkauta?   Oikein tehtynä hakukone markkinointi auttaa!
 
Hakukone markkinointi vinkki! Palaa perusasioihin – Tiedä, mitä tavoittelet!
 
Suurin osa potentiaalisista asiakkaistasi etsii internetistä tietoa ja todisteita ostopäätöksensä tueksi. Toisin kuin yleisesti luultiin, ihmiset eivät käytä internetiä ostamiseen, vaan informaation, tiedon ja inspiraation lähteenä. Tutkimusten mukaan suurin osa verkkosivusi kävijöistä poistuu sivuilta jo kahdeksan sekunnin jälkeen. Tutkimus selittää, miksi pelkkä kävijöiden haaliminen verkkosivuillesi maksetuilla klikkauksilla on lopulta varsin tehotonta. Palaa uudelleen perusasioiden äärelle ja mieti tarkkaan verkkosivusi tavoitteita. Tee verkkosivustasi potentiaalisille asiakaskontakteillesi verkkopalvelu. Aseta tavoitteeksi pitkäaikaisen asiakassuhteen rakentaminen. Verkkosivusi tulisi rakentaa luottamusta, ei käännyttää satunnaista kävijää ovelta liian aggressiivisella kaupanteolla. Luottamuksella ansaitset luvan lähestyä kontaktejasi ja rakennat kestävää suhdetta kaupanteon pohjaksi.
 
Hakukone markkinointi vinkki no 2.  Aloita aktiivinen dialogi – Anna ensin vastikkeetta.
Jotta voisit määritellä verkkopalvelusi tavoitteet, tulee sinun ensin tunnistaa potentiaalisten asiakaskontaktiesi tarpeet ja toiveet. Mieti, mitä he yritykseltäsi oikeastaan odottavat. Asetu asiakkaasi asemaan ja mieti, minkälaisiin haasteisiin juuri sinun palvelusi tai tuotteesi voisi vastata. Ennen kuin voit kääntää kontaktin kaupaksi, tulee sinun ansaita asiakkaasi luottamus. Lähesty liidejäsi luvan kanssa!

  • Ratkaise kontaktisi ongelma oman toiminnan esittelemisen sijaan. Puhu kontaktisi kieltä.
  • Älä tyrkytä tarjouksia, vaan tarjoa tietoa ansaitun luvan kanssa.
  • Anna jotakin vastikkeetta alkavan suhteenne pohjiksi. Raportit, ohjeet, vinkit ja näytteet toimivat mainiosti.

Hakukoneoptimointi on pitkäjänteistä työtä tuloksien eteen

Hakukoneoptimointi

Kilpailu kuluttajien häilyvästä huomiosta käy tänä päivänä kiivaana niin kauppojen hyllyillä kuin digitaalisessakin tavaratalossa, internetin hakukoneissa. Samaan aikaan, kun perinteiset luettelomediat ovat ratsastamassa hiljalleen kohti auringonlaskua ovat internetin hakukoneissa tehdyt haut jatkuvasti lisääntyneet.
Suomessakin nämä lukemat pyörivät useissa miljoonissa, joka päivä. Internetin hakukoneita käytetään siten yhä useammin sosiaalisen median ohella tiedon haussa potentiaalisten ostopäätösten tueksi. Tutkimusten mukaan me suomalaiset käytämmekin internetiä ensisijaisesti juuri tähän tarkoitukseen, yhteydenpidon ja verkostoitumisen ohella. Mainostajia palvellakseen ihmisten hakukonekäyttäytymistä on myös selvitetty lukuisissa tutkimuksissa.  Tutkimustulokset ovat paljastaneet meissä jokaisessa piilevän luonnollisen laiskuuden ja taipumuksen pyrkiä luottamaan mielipidejohtajaan.  Juuri hakutulosten etusivua pidemmälle ei nimittäin juuri lähdetä surffaamaan.
Jopa 80 % kaikista surffaajista keskittyy hakutuloksissaan hakutulosten ensimmäiseen sivuun. Monille riittää jo kolme ensimmäistäkin.
Tulosten valossa voidaan sanoa, että ollakseen olemassa tulee yrityksen tänä päivänä pyrkiä systemaattisesti sijoittumaan hakutulosten haetuimmille sijoille, mieluiten tietysti kärkikolmikkoon. Tästä syystä verkkosivujen hakukoneoptimointi on tänä päivänä yhä keskeisemmässä asemassa yritysten internetmarkkinointistrategioissa.
Verkkosivujen hakukoneoptimointi tähtää paikkaan parrasvaloissa
Yrityksen verkkosivujen hakukoneoptimointi ei ole suinkaan kertaluontoinen projekti, jonka päätteeksi verkkosivut on pysyvästi ankkuroitu hakukoneiden hakutulosten kärkikastiin. Verkkosivujen optimointi on pitkän tähtäimen toimintaa, joka vaatii onnistuakseen jatkuvia toimenpiteitä esimerkiksi verkkosivujen sisällön suhteen. Kuten markkinoinnissa ylipäätään, vaatii verkkosivujen optimointi taustalleen konkreettisen viitekehyksen, yrityksen internetstrategian.
Verkkosivujen hakukoneoptimointi osana yrityksen internetstrategiaa edellyttää selkeitä auki kirjoitettuja tavoitteita siitä, millä hakusanoilla yritys haluaa verkkosivunsa hakutuloksissa löydettävän.
Verkkosivujen hakukoneoptimointi alkaa aina huolellisesti määritellystä päätavoitteesta. Parhaimmassa tapauksessa yrityksen verkkosivu on kiinteä osa yrityksen liiketoimintaa, joka voi vastata esimerkiksi jonkin tietyn prosessin läpiviennistä.Verkkosivu voi olla esimerkiksi yrityksen pääasiallinen asiakaspalvelukanava, tai sitten verkkosivu voidaan valjastaa palvelemaan puhtaasti yrityksen myyntiä.
Verkkosivujen hakukoneoptimointi alkaa siitä, että yrityksessä tiedetään tarkalleen, mikä on verkkosivun sanoma.
Huolellisesti määritellyn päätavoitteen laatimisen jälkeen yrityksen on myös hyvä pohtia verkkosivuilleen selkeää sisältöstrategiaa saavutetut tulokset hakutulossivuilla säilyttääkseen. Hyvä, yrityksen potentiaalisia asiakkaita palveleva sisältö leviää verkossa esimerkiksi asiantuntijablogeissa, sosiaalisen median sovelluksissa ja edelleen myös sähköposteissa. Leviävä sisältö nostaa yrityksen verkkosivujen sijoituksia ulkoa käsin, siinä missä sivuille tehdyt tekniset toimenpiteet ja sivuilla julkaistava sisältö tekevät saman sisältä käsin.
Ei projekti vaan prosessi
Vaikka hakukoneoptimoinnista puhuttaessa puhutaan samalla internetmarkkinoinnista, poikkeaa hakukoneoptimointi muusta, perinteisemmästä markkinoinnista selkeiten juuri prosessiluonteisuutensa takia. Siinä missä perinteinen massamainonta ja PR voidaan nähdä kampanjaluonteisena, selkeästi aikatauluiltaan rajattuna projektina, joka saattaa toistua samansisältöisenäkin useita vuosia kerrallaan, on verkkosivujen hakukoneoptimointi pitkäjänteistä toimintaa halutuimpien hakutulosten saavuttamiseksi hakukoneiden hakutuloksissa. Hakukoneoptimointia ei siten voi ostaa kuten mainoskampanjaa, jossa valmis tuote ja sen aikaansaamat tulokset ovat nähtävillä hyvinkin nopealla aikavälillä. Hakukoneoptimointi kysyy aikaa, vaivaa ja resursseja. Hakukoneoptimointia harkitsevan kannattaakin kiertää kaukaa sellaiset hakukoneoptimoinnin asiantuntijayritykset, jotka lupaavat kertalaakista paikan parrasvaloissa ikiajoiksi. Niin hyvältä kuin sellainen kuulostaakin, ei kaikkea voi saada kerralla edes digitaalisessa maailmassa. Optimointi kysyy toteuttajiltaan niin teknistä kuin sisällöllistä asiantuntemusta sekä hakukoneoptimoitavan sivuston taustalla olevan yrityksen tai yhteisön toiminnan hyvää tuntemusta. Tämä on välttämätöntä, jotta verkkosivu voitaisiin nostaa halutuilla hakulausekkeilla hakijoiden silmien eteen hakutulosten kärkikolmikkoon. Samaan tapaan, kuten mainonnassa ja viestinnässä ylipäätään, hakukoneoptimoitavan verkkosivun sisällön tulisi vastata yrityksen tai yhteisön kohderyhmän tarpeita, ajatuksia ja mielenkiinnon kohteita. Voitaisiin jopa sanoa, että hakukoneoptimointi on siten 50 % tekniikkaa ja 50 % tunnetta. Verkkosivujen optimointi on onnistunut siiloin, kun sen sisältö ja tekniikka palvelee niin hakukonetta kuin verkkosivun vierailijaakin.
Hakukoneoptimointia kolmella eri tavalla – onnistunut lopputulos on osiensa summa
Aivan aluksi avainsanatutkimus
Hakukoneoptimoinnilla tähdätään siis pitkällä aikavälillä hakukoneoptimoitavan verkkosivun nostamiseen hakutulosten halutuimpaan kärkiviisikkoon tietyillä, yrityksen tai yhteisön toimintaa kuvaavilla termeillä haettaessa. Jotta nämä toiminnan kannalta keskeiset hakutermit saataisiin selville, on aivan aluksi teetettävä avainsanatutkimus. Avainsanatutkimus pyrkii siten selvittämään seikkaperäisesti, millä hakutermeillä ja lausekkeilla yrityksen tai yhteisön verkkosivuille saavutaan hakukoneen kautta.
Avainsanatutkimus on siten kaiken hakukoneoptimoinnin perusta ja kivijalka. Avaisanatutkimus selvittää paitsi yrityksen tai yhteisön toiminnan kannalta keskeiset termit mutta myös niiden kilpailutilanteen. Halutuimmista hakusanoista käydään hakukoneissa veristä kilpailua, joka vaikeuttaa huomattavasti verkkosivun sijoituksia haluttuun kärkiviisikkoon. Kokenut hakukoneoptimointiasiantuntija osaa tämän vuoksia hakea ja ehdottaa myös niin sanottuja pitkän hännän hakusanoja, joissa kilpailu on pienempää, mutta jotka yhteen laskettuina voivat muodostaa merkittävän osan hauista. Pitkän hännän hakusanat kuvaavat tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin yrityksen osaamista, tuotteita ja palveluita. Näitä hakusanoja haettaessa hakijakin on siten jo huomattavasti pidemmällä ostoprosessissaan, kuin hyvin yleisillä – ja runsaasti kilpailluilla-hakeva. Tutkimukset ovat osoittaneet, että hakulausekkeet ovat jatkuvasti pidentymässä. Hakijat kaipaavat yhä enemmän parempaa ja juuri heidän tarpeitaan vastaavia hakuosumia. Hakukoneoptimoinnissa, kuten markkinointiviestinnässä yleensä, onkin juuri kyse yhä rajatumman, mutta ostovalmiimman kohderyhmän paremmasta tavoittamisesta.
Hakukoneoptimointi on tekniikkalaji
Hakukoneoptimoitua sisältöä ei kannata tuottaa tyhjän päälle. Hakukoneoptimoitavan verkkosivun tulee olla kunnossa myös rakenteiltaan, jotta hakukoneen löydettävää sisältöä voitaisiin niille tuottaa. Hakukoneoptimointimielessä verkkosivut on suunniteltava siten, että hakurobotit pystyvät liikkumaan niillä esteettä ja indexoimaan niiden sisällön hakukoneelle. Hakurobottien vapaaseen liikkumiseen verkkosivuilla vaikuttaa niin verkkosivuille valittu julkaisujärjestelmä eli alusta sekä verkkosivujen jatkuva, hakukoneystävällinen ylläpito. Tunnetuimmilta hakukoneyrityksiltä, kuten Googlelta, on saatavissa myös omia ohjeistuksiaan sivuston rakenteen suunnitteluun hakukoneita tukevaksi. Verkkosivujen meta- eli tunnistetiedot sekä verkkosivujen otsakkeet eli title-tiedot ovat eräs keskeisimpiä huomioitavia seikkoja hakukoneystävällisiä verkkosivuja rakennettaessa. Ne kuuluvat hakukoneoptimoinnin teknisiin perusasioihin.  Monet julkaisujärjestelmät markkinoivat itseään jo lähtökohtaisesti hakukoneystävällisinä luvaten nousun hakutulosten kärkeen ilman erillistä hakukoneoptimointia. Tällaisiin väitteisiin kannattaa suhtautua suurella varauksella. Kuten todettua, yrityksen tai yhteisön tavoitteleman kohderyhmän kannalta keskeisen ja heidän käyttämiään avainsanoja sisältävän sisällön merkitys on hakukoneoptimoinnissa keskeinen.
Kärkeen ei pääse kertaheitolla -hakukoneoptimointi on jatkuvaa työtä tulosten eteen
Kattavan avainsanatutkimuksen tekemisen  ja sivuston mahdollisten teknisten ongelmien ratkaisemisen jälkeen ei hakukoneoptimointityö ole vielä suinkaan loppusuoralla. Itse asiassa, tässä vaiheessa ollaan vasta hyvässä alussa. Varsinainen tulostaistelu alkaa vasta tästä, vaikka jo verkkosivun teknisten ongelmien ratkaisulla ollaan varmasti jo saaatu sivuston sijoitukset sekä sivuston käyntimäärät kasvu-uralle.
Kun hakukoneoptimoinnille on luotu vankka perusta, voidaan verkkosivuille alkaa rakentamaan ainutlaatuista ja laadukasta sisältöä, siis sellaista, mikä palvelee sekä hakijaa että hakurobottia. Verkkosivun optimointi voidaan lopulta oikeastaan jakaa kahteen eri osaan: verkkosivun sisäiseen hakukoneoptimointiin sekä ulkoiseen hakukoneoptimointiin. Sisäinen liittyy juuri edellä mainittuihin teknisiin seikkoihin sekä sivuston avainsanoihin, ulkoinen taas verkkosivun sijoitusten nostoon ulkoa käsin, verkkosivuille osoittavilla tienviitoilla eli linkeillä.
Laadukkaiden linkkien rakentaminen edellyttää juuri sellaista laadukasta sisältöä, jota verkkosivun vierailijat haluavat jakaa esimerkiksi omissa blogeissaan ja muualla sosiaalisessa mediassa sekä sisällön, esimerkiksi asiantuntija-artikkeleiden julkaisua internetin lukuisissa artikkelipalveluissa ja muissa verkkomedioissa, kuten esimerkiksi Vieraskynä-palstoilla. Laadukkaan sisällön tuotanto on hakukoneoptimoinnissa jo puhdasta päivätyötä. Hakukoneet nimittäin rakastavat sisällössä uniikkia, uutta ja tuoretta ja karsastavat kaikkea kopioitua. Linkkien merkitys on hakutulosten kannalta onkin siten hyvin keskeinen. Se koskee niin ulkoa tulevia kuin verkkosivuston sisäisiäkin linkkejä, joita hakurobotit sivua indeksoidessaan seuraavat.
Saavutetut sijat eivät ole koskaan kiveen hakattuja. Siksi hakukoneoptimointituloksia tuleekin seurata jatkuvasti. Millä avainsanoilla sivuille saavutaan? Millä sivuilla vierailijat viettävät eniten aikaa? Mitä sisältöä ja avainsanoja juuri nämä sivut sisältävät?
Verkkosivujen konversio-optimointi kääntämään kävijät kontakteiksi
Pelkkä hyvä näkyvyys hakukoneiden luonnollissa hakutuloksissa ei vielä itsessään välttämättä auta yritystä välittömästi kasvattamaan myyntiään. Lisääntyneen näkyvyyden myötä kasvavat verkkosivujen kävijämäärät pitää kyetä myös kääntämään yrityksen potentiaalisiksi asiakaskontakteiksi. Verkkosivujen konversio-optimointi tarkoittaa käytännössä verkkosivujen rakenteen, sisällön ja toiminnallisuuksien kehittämistä verkkosivuille asetettujen liiketoiminnallisten tavoitteiden pohjalta. Verkkosivujen konversio-optimointi tähtää toisin sanoen siihen, että yhä useampi verkkosivujen vierailija jättäisi verkkosivuille esimerkiksi yhteystietonsa tai aktivoituisi jollakin muulla, yrityksen internetstrategiassa määritellyllä tavalla. Huolellisesti toteutettu verkkosivujen konversio-optimointi osana jatkuvaa hakukoneoptimointia parantaa merkittävästi yrityksen internetmarkkinointiin satsaamien panosten tulosta.
Hakukoneoptimointi kysyy kykyä erottua joukosta
Kiristyvässä kilpailussa kuluttajien huomiosta ei riitä, että yritys esiintyy yhtenä palveluntarjoajana satojen muiden joukossa. Menestyvä yritys mietti aina ennen hakukoneoptimointiin ryhtymistään, mikä on oman yrityksesi ehdoton kilpailuvaltti, toisin sanoen, missä se voisi olla parempi kuin kukaan kilpailijansa. Yrityksessä kannattaakin pohtia tarkkaan, mikä erottaa teidät kaikista muista. Hakukoneoptimoinnin kannalta tämä tarkoittaa, minkälaiset yrityksenne tavoiteprofiilia kuvaavat hakusanat toisivat kävijät juuri teidän sivuillenne?
Monelle yritykselle verkkosivut ovat edelleen vain jonkinlainen näyteikkuna oman toiminnan esittelemiseen. Googlen Suomen maajohtaja totesi hiljattain Kauppalehden haastattelussa tuntevansa runsaasti sellaisia mainostajia, jotka kokevat edustamansa yrityksen verkkosivut ovat niin surkeiksi, ettei niille edes kannata ajaa enempää liikennettä.Tällaisessa tilanteessa yritys jättää hyödyntämättä merkittävän osan markkinointimäärärahojensa mahdollisuuksista. Vika saattaa piillä vanhanaikaisessa ajattelussa verkkosivujen roolista näyteikkunana. Jotta verkkosivujen lopullinen tavoite, parempi konversioaste, voisi toteutua, on yrityksen vaihdettava verkkosivujensa fokus itsestään asiakkaisiinsa.
Verkkosivujen optimointi edellyttää, että yrityksessä mietitään, minkälaista tietoa potentiaaliset asiakkaasi tarjoamastasi palvelusta kaipaavat. Pohtikaa, mitä voisitte heille tarjota ja missä muodossa. Kaivattu tieto voi olla melkein mitä tahansa aina tuotteiden käyttöohjeista viankorjaukseen, raporteista vihjeisiin ja vinkkeihin. Johda verkkosivujesi sisältö tavoitteistasi ja tarjoa potentiaalisille asiakkaillesi aiheita aloittaa keskustelu kanssasi.