Sinulle on postia – kolme parempaa tapaa vietellä vastaanottaja avaamaan sähköpostisi

Sähköpostimarkkinointi on maailmalla aivan syyttä aliarvostettu markkinointiviestinnän metodi. Toisaalta sen epäsuosiosta vastaanottajien keskuudessa ei voi syyttää kuin markkinoijia itseään. Sähköpostin syrjäyttäessä kirjekyyhkyn eläkepäiville myös sähköpostilaatikkomme olivat yhtäkkiä pommiuhan alla. Turhanpäivästä ja tarpeetonta alkoi satelemaan suunnalta jos toiselta. Pahimmissa tapauksissa innokkaan postittajan listoilta ei tuntunut pääsevän pois millään. Tällä hetkellä näyttää siltä, että pahin on sähköpostimarkkinoinissa jo ohi. Onneksi. Sähköpostimarkkinointi on nimittäin vain pirullisen tehokas tapa tavoittaa kohdennetusti oikea kohderyhmä, vieläpä puoli-ilmaiseksi. Olen huomannut omissa sähköpostilaatikoissani, että parempaan päin ollaan todella menossa. Muinaisista roomalaisista lähtevät laveat ja polveilevat jaarittelut näyttävät olevan jo historiaa. Asiat ilmaistaan nyt lyhyesti ja ytimekkäästi. Mikä parasta, meilin asiapitoisuus on samalla kasvanut merkittävästi.
Vanhaan tuttuun asiaan on hyvä aina silloin tällöin ottaa uusia näkökulmia. Parhaimmillaan uudet näkökulmat auttavat tämänkin blogin lukijoita keksimään vielä parempia. Syytä olisi. Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan sähköpostimarkkinointi osana kokonaisvaltaista internetmarkkinointistrategiaa on eräs keskeisimmistä verkkosivun konversioastetta parantavista tekijöistä. Se saa prospektisi palaamaan paikan päälle. Kuten tiedämme, 80 % verkkosivusi vierailijoista ei ole ihan vielä valmis kaupantekoon. Jos verkkosivusi ei millään tavalla onnistu vahvistamaan heidän muistijälkiään vierailusta, on se jo menettänyt heidät kilpailijalle. Kirjautuminen sähköpostilistallesi on edullisin tapa pitää potentiaalinen asikkaasi kuumana. Jotta prospektisi paistomittarin lämpötila ei pääsisi pakkasen puolelle, pidä huolta että sähköpostisi
- Anna ajattelemisen aihetta. Sähköpostimarkkinointi ei enää 2010-luvulla tyrkytä ja tuputa, vaan antaa vastaanottajalleen ajattelemisen aihetta. Kiteytä sanomasi vinkeiksi, vihjeiksi tai vaikka mietelauseiksi. Testaa tapasi lähestyä ensin itselläsi. Kuinka kauan sinulla on aikaa lukea yhtä sähköpostia sadan uuden joukossa?
- Lajittele ennen lähetystä. Jos yrityksesi tuote-tai palveluvalikoimaan kuuluu useita eriliaisia tuotteita tai jos palvelette useampaa toimialaa, anna potentiaalisen asiakkaasi tuntea itsensä tärkeäksi saadessaan ensin valita, mitkä aiheet häntä puhututtavat. Viesti vastaanottajasi mukaan. Rakenna mahdollisuuksien mukaan useita erilaisia lähetyslistoja esimerkiksi CRM-järjestelmäsi avulla.
- Sano se säännöllisesti. Uutuudet saattavat viehättää, mutta ihmiset viihtyvät tutkitusti tutun ja turvallisen parissa. Ihmisillä on tarve luottaa palveluntarjoajaansa, ja vain tutuksi tulleelta voidaan kokeilla välillä jotain uuttakin. Siksi tuotteiden ja palveluiden lanseeraukseen käytetään rekkalastillinen rahaa. Mielikuvaa rakennetaan viikkokausia systemaattisuudella ja jatkuvuudella. Sähköpostimarkkinointi ei ole tästä poikkeus. Muista lähestyä liidiäsi ainakin kerran kuukaudessa.


gien eli vanhakantaisemmalta nimeltään verkkopäiväkirjojen rynnistystä osaksi suomalaista yritysviestintää on ennustettu ja odotettu kuin kuuta nousevaa, ainakin alan asiantuntijoiden ja mielipideautomaattien taholla. Kuten monessa muussakin markkinointia ja markkinointiviestintää koskevissa asiossa, me suomalaiset tuppaamme tarkastelemaan ensin, mitä länsinaapurissamme tehdään, jotka taas vuorostaan ovat monen mielestä tarkastelleet edelleen rapakon taaksen Yhdysvaltoihin jo aikapäivää sitten.
Hakukonejätti Google ilmoitti hiljattain, että se tulee tulevaisuudessa suhtautumaan entistä kriittisemmin sellaisiin verkkosivuihin, joiden se ei enää katso täyttävän hakukoneen käyttäjien kasvavia tarpeita täsmällisempään ja laadukkaampaan sisältöön. Algoritmin uudistus astuu aluksi voimaan Googlen kotikentällä Yhdysvalloissa, mutta on erittäin oletettavaa, että sama tullaan ajamaan läpi myöhemmin myös vanhalla mantereella. Uusi, tiukempi algoritmi toimii ikään kuin verkon sisältöpoliisina. Se sakottaa siansaksasta ja pudottaa turhanpäiväiset sivustot armotta hakutuloksissa alemmaksi, samalla kun se palkitsee paremmin päivittäviä korkeammilla listasijoituksilla. Monelle PK-yritykselle hyvän ja selkeän sisältösuunnitelman laatiminen ja erityisesti sen tuottaminen teki jo ennen algoritmiuudistusta tiukkaa. Useimmiten syyksi on mainittu juuri resurssien puute. Vaikka tarinoita ja tietoa olisi tarjottavaksi, ei yrityksissä tahdo riittää aikaa sen tuottamiseksi niin asiakas- kuin hakukoneystävälliseen muotoon. Hyvän ja päivittyvän sisällön koetaan joissain yrityksissä jopa kiusalliseksi. Entistä kiusallisemmaksi se muuttuu, jahka hyvän ja päivittyvän sisällön puuttumisesta aletaan jo rankaisemaan. Jokaisella yrityksellä on tarina kerrottavanaan.
Plim! Tuo tuttu ääni herättää monessa päättävässä asemassa työskentelevässä välittömän pelkoreaktion. Sähköpostilaatikon lukemattomien mailien kasaan on jälleen kolahtanut uusi, päättäjän huomiota haluava tarjous, tyrkytys tai tapahtuma. Sähköposti nopeana ja edullisena viestintävälineenä mahdollisti aikoinan sen, että kynnys kaupalliseen viestintää tai suoranaiseen häirintään laski maantasalle.