Markkinoinnin ketterä tulevaisuus

Minusta perinteiset markkinointimenetelmät ovat tulleet tiensä päähän. Jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö, viestintäkanavien sirpaloituminen ja sekoittuminen, ostoprosessin siirtyminen asiakkaiden hallintaan, sekä markkinoinnin resurssien ja analyyttisen tiedon puutteellisuus ovat tehneet totutuista menetelmistä suoraan sanottuna toimintakyvyttömiä. Elämme keskellä markkinoinnin murrosvaihetta ja oma ennustukseni onkin, että kymmenen vuoden päästä ketterät markkinointimenetelmät ovat vallanneet markkinoinnin ja syrjäyttäneet viime vuosituhannen kankeat ja kalliit markkinointidogmit. Kurkistetaanpa miltä markkinoinnin ketterä tulevaisuus oikein näyttää.

Byrokratiasta suoraan toimintaan

Ketterän markkinoinnin yleistyessä keveys ja toiminnallisuus korvaavat byrokratian ja pitkän tähtäimen markkinointisuunnitelmat, sekä niihin liittyvät jatkuvat kokoustamiset ja loputtoman paperityön. Vuosisuunnitelmat vaihtuvat lyhyiksi yhteenvedoiksi, joissa selvitetään nykyhetken arvio asiakkaistamme ja markkinoistamme. Asiakaskokemukset ja personointi syrjäyttävät mainossloganit ja kohdemarkkinoinnin. Markkinoijat viettävät enemmän aikaa asiakkaidensa kuin toistensa kansssa. Päätöksistä ei äänestetä neuvotteluhuoneissa, vaan ne perustuvat markkinoinnin testaamiseen käytännössä ja aitojen asiakasreaktioiden tulkintaan. Markkinointi on muuttunut suoraksi toiminnaksi.

Jatkuvaa läsnäoloa isojen kertapamausten sijaan

Ketterä markkinointi on äärimmäisen nopeaa. Markkinointitoimenpiteet toteutetaan jahkailematta ja kampanjat syntyvät tuumasta-toimeen -aikataululla. Kampanjoita ei kirjoiteta kiveen, vaan ne ovat joustavan eläviä ja niihin tehdään matkan varrella ketterästi tarvittavia muutoksia niistä saadun palautteen ja datan analysoinnin perusteella.
Ketterä markkinointi on jatkuvasti paikalla. Markkinointi perustuu päivä päivältä vahvemmin interaktiivisuuteen, ihmissuhteisiin,  aitouteen, sosiaaliseen mediaan, digitaalisen maailman heimoihin ja niiden johtajiin. Isot markkinointikampanjat ja suuren luokan julkistamiset eivät yksinkertaisesti toimi tässä vuorovaikutukseen perustuvassa lähestymistavassa. Pysyisitkö itse pitkään uskollisena sellaisessa parisuhteessa, jossa toinen hukuttaa sinut huomiollaan yhden tai kaksi kertaa vuodessa, mutta muun aikaa on kokonaan poissa kuvioista?  Niinpä. Eivät olisi kuluttajatkaan.
Onnistuneen markkinoinnin edellyttämä jatkuva läsnäolo ja huomioiminen vaativat ennen kaikkea ketteryyttä.

Yhteistyötä eristäytymisen sijaan

Markkinointia suunnitellaan usein turhan eristyksissä, ilman kosketusta esimerkiksi myyntiin tai yritysjohtoon. Jopa markkinoinnin sisälle on rakentunut omia eristyksissä olevia siilojaan ja pahimmillaan markkinoinnin eri osa-alueiden suunnittelijat eivät kommunikoi keskenään ollenkaan.
Ketterän menetelmän avulla markkinoinnin tulevaisuus kytkee eri osastot tiiviisti toisiinsa ja kaikki toiminta perustuu hedelmälliseen yhteistyöhön. Osastojen väliset muurit kaadetaan ja sisäiset siilot puretaan. Keskusteluun osallistuvat kaikki aina myyntitiimejä ja yritysjohtoa myöten. Näin saadaan aikaan holistinen näkemys organisaation asiakkaista ja asiakaskokemuksista, jonka perusteella voidaan muodostaa entistä paremmin kohdennettua ja asiakkaita kiinnostavampaa markkinointisisältöä.

Markkinoinnista tulee tieteellistä

Tulevaisuuden markkinointi on entistä tieteellisempää ja sisältää erilaisia hypoteeseja markkinoista. Tämä on nähtävillä jo nykypäivänä esimerkiksi laskeutumissivujen suunnittelussa ja verkkokauppojen kohdalla, mutta jatkossa sama tieteellinen näkökulma tulee leviämään kaikille markkinoinnin osa-alueille. Jokainen sisällön murunenkin tullaan toteuttamaan menestykseen tähtäävän hypoteesin mukaisesti, jonka jälkeen hypoteesin paikkansapitävyys selvitetään markkinointia testaamalla. Markkinointi tähtää tuloksellisuuteen ja saa samat mittarit kuin liiketoiminta, jolloin nykypäivän markkinoinnille leimalliset kauneuskilpailut ja pidettyysmittaukset menettävät merkityksensä.
Tulevaisuuden markkinointi tulee perustumaan tieteellisen ideoi-toteuta-mittaa-opi -silmukan kiertämiseen. Ketterä markkinointi on jatkuvaa oppimista ja toiminnan kehittämistä..

Asiakakokemusten luontia omakehun sijaan

Onnistunut markkinointi panostaa mieleenpainuvien asiakaskokemusten toteuttamiseen. Tämän tietävät niin Apple, Coca Cola  kuin Googlekin. Tulevaisuudessa yhä useampi markkinoija tuleekin oman tuotteen kehumisen sijaan keskittymään ikimuistoisten asiakaskokemusten luomiseen.
Ketterässä markkinoinnissa asiakas on aina keskiössä ja kuluttajia kuunnellaan tarkkaan heidän toiveidensa ja halujensa selvittämiseksi. Ketteryys perustuu asiakkaita sisään imevään inboud-markkinointiin, jossa asiakaskokemuksia luodaan tarjoamalla asiakkaille heitä oikeasti kiinnostavaa ja aidosti hyödyllistä sisältöä.
Saleslion on ketterän markkinoinnin edelläkävijä Suomessa ja mahdollistaa tulevaisuuden markkinointimenetelmien tehokkaan käytön jo tänä päivänä. Päivitä sinäkin siis yrityksesi markkinointi tälle vuosituhannelle ja ole yhteydessä meihin jo tänään!

Google haluaa antaa vastauksia ennen kuin olet ehtinyt mitään kysyäkään

Google on rakentamassa täysin uudenlaista ja ennennäkemätöntä hakutoimintoa, joka tulee toteutuessaan mullistamaan mobiilihakemisen totaalisesti. Rakenteilla oleva hakukone toimii selvännäkijän tavoin ja arvaa ennalta, mitä kaikkein todennäköisimmin haluaisit juuri tällä hetkellä tietää. Uusi hakutoiminto tulee siis toimimaan käyttäjäänsä nopeammin ja antaa hakuehdotuksensa jo hyvissä ajoin ennen kuin olet ehtinyt edes miettimään mahdollisen internethaun tekemistä.

Googlen kautta tehdään päivittäin miljardeja hakuja, mutta tämän lisäksi ihmiset hakevat tietoa jatkuvasti myös muista lähteistä. Uusi konsepti perustuu tämän tiedontarpeen ymmärtämiseen tähtäävään testaukseen, jossa hakukonejätti kyselee jokapäiväisen elämän lomassa testiryhmältään satunnaisina vuorokaudenaikoina, mitä kukin olisi viimeksi halunnut tietää. Google haluaa nyt siis ottaa selville, mitä nämä hakukoneen ulkopuolelta haettavat tiedontarpeet ovat ja antaa sen jälkeen vastaukset ihmisille – ihan kysymättäkin. Googlen hakutoimintojen pääsuunnittelija Jon Wiley toteaakin: “Mielestämme täydellinen hakukone tarjoaa sinulle juuri tarvitsemasi tiedon täsmälleen silloin kuin sitä tietoa tarvitset, ilman että sinun tarvitsee välttämättä itse sitä edes kysyä.”

Käytännössä varhaisen testiversion ennakoivat hakuehdotukset perustuvat puhelimen GPS-paikannukseen

Yhdistämällä paikannustiedot erilaisiin reaaliaikaisiin syötteisiin, Google pystyy esimerkiksi kertomaan läheisen parkkihallin vapaiden autopaikkojen määrän tai näyttämään puhelimessa paikallisbussien aikataulut välittömästi ja kysymättä, kun käyttäjä kaivaa kännykän taskustaan bussipysäkillä ollessaan. Mobiililaitteissa tulee kuitenkin jo lähitulevaisuudessa olemaan vakiona monipuolisempi joukko erilaisia käyttäjän ympäristöstä tietoa kerääviä sensoreita, joiden avulla Google on valmis tarjoamaan yhä yksityiskohtaisempaa, ajankohtaisempaa ja hyödyllisempää tietoa käyttäjilleen.

Veikkaisin, että ennakoivat hakutiedot tulevat alkuun pursuamaan paikallisten ravintoloiden ja myymälöiden mainoksia heitä lähellä olevien ihmisten puhelimiin, mutta toisaalta kehitteillä oleva järjestelmä tarjoaa lähes rajattomat mahdollisuudet myös aidosti hyödyllisen ja personoidun sisällön tuottamiseen yhä tarkemmin rajatulle kohderyhmälle. Jäämme siis innolla odottamaan uuden innovaation lanseerausta, jotta pääsemme itse toteuttamaan visioitamme yhä personoidumpien asiakaskokemusten tarjoamisesta potentiaalisille liideille.

Syrjäyttävätkö Google ja Apple salasanojen ja luottokorttien tarpeen?

Kuvittele tulevaisuus, jossa istut kahvilan yleisellä tietokoneella ja käytät nettipankkiasi, tarkastat sähköpostisi ja teet ostoksia verkkokaupassa syöttämättä koko aikana yhtään salasanaa, pankkitunnusta tai luottokorttitietoa koneelle. Pois lähtiessäsi et edes kirjaudu ulos käyttämistäsi palveluista, vaan astelet kassalle, jossa vilautat puhelintasi maksaaksesi kahvisi. Tietoturvasta ei tarvitse huolehtia, sillä ilman biometrisella tunnistuksella toimivaa puhelintasi kukaan ei pääse tietoihisi käsiksi. Jatkat matkaasi autolla, joka tunnistaa sinut puhelimesi perusteella ja asentaa ratin, penkin ja peilit itsellesi sopiviin asentoihin. Töihin saapuessasi ovet avautuvat sinulle automaattisesti, huoneeseesi syttyy valot kun astut sisään ja tietokoneesi aukeaa sitä lähestyessäsi, ladaten välittömästi käyttöösi ajankohtaiset työdokumenttisi.
Mahdollisuudet ovat mittaamattomat, varsinkin jos sekä Applen että Googlen suunnitelmissa olevat biometrisella tunnistusmenetelmällä varustetut älypuhelimet linkitetään vahvasti salatulla signaalilla muihin elektronisiin laitteisiin, kuten tietokoneisiin, maksupäätteisiin ja erilaisiin automaation ohjausjärjestelmiin. Biometrisen puhelimen nouseminen luottokortin korvaajaksi kansainvälisenä maksuvälineenä  on täysin realistinen visio,  josta esimakua tarjoaa Yhdysvalloissa jo vuoden verran käytössä ollut, älypuhelimen maksuvälineeksi muuttava Google Wallet –mobiililompakko.

Suuntana salasanaton huominen biometrian avulla

Salasanasuojaus on IT-teollisuuden vaiettu kompastuskivi ja todellinen tietosuojariski. Se on muinaisjäänne, johon ihmiset joutuvat edelleen turvautumaan uutta tunnistautumisjärjestelmää odotellessaan. Suurin osa käyttäjien salasanoista on niin auttamattoman heikkoja, että yksinkertaisen netistä ilmaiseksi ladattavan ohjelman avulla käytännössä kuka tahansa saa murrettua enemmistön julkisten palvelinten tileistä auki muutamassa tunnissa. Lisäksi monet ihmiset käyttävät samaa salasanaa kaikilla tileillään, jolloin yhden salasanan kaappaaminen merkitsee pahimmillaan koko identiteetin päätymistä tietovarkaan käsiin.

Biometrinen tunnistautumisjärjestelmä on  luonnollinen korvaaja salasanoille. Tällöin tunnistautuminen perustuu uniikkien fyysisten ominaisuuksien, kuten kasvojen, sormenjälkien, kämmenen, verisuonien, äänen  tai silmän iiriksen ja verkkokalvon tunnistamiseen.

Google ja Apple kilpajuoksussa mobiilin tulevaisuuden herruudesta

Google on noin kaulanmitan varteenotettavinta haastajaansa Applea edellä yritysten välisessä kilpajuoksussa henkilöllisyystodistukset, salasanat ja luottokortit korvaavan mobiiliteknologian herruudesta. Mm. Nokian, Samsungin ja LG:n suojatun lähiviestinnän protokollakseen valitseman ja Googlen Wallet -mobiililompakon turvallisesta tiedonsiirrosta vastaavan, tehokkaan etätunnistuksen mahdollistavan NFC-lähiviestintäteknologian uupuminen uusimmasta iPhonesta oli monille melkoinen yllätys. Etätunnistuksen, mobiilimaksamisen ja luottokorttilinkitysten puuttuessa jää myös Applen iOS 6:n yhteydessä julkaisema Passbook-sovellus ainoastaan mobiililompakon esiasteelle. Biometrisen tunnistuksen yhdistäminen Googlen etätunnistus ja mobiilimaksukuvioon olisikin jättimäinen askel kohti nykyiset menetelmät korvaavaa ja kokonaan mobiililaitteella toimivaa tunnistautumis- ja maksujärjestelmää
Google on edelläkävijä myös mobiililaitteiden biotunnistuksen puolella ja Android-puhelimiin on jo nyt saatavilla biometrisia sovelluksia kasvojen ja silmän iiriksen tunnistukseen. Apple on kuitenkin edelleen tosissaan mukana kilpajuoksussa. Yritys osti äskettäin sormenjälkitunnistuksestaan kuulun tietoturvayritys Authen Tecin 356 miljoonalla dollarilla ja iPhonelle on viime vuosina patentoitu lukuisia biometrisiä tunnistusmenetelmiä  aina verkkokalvon kuvaamisesta 3D-kasvojentunnistukseen ja EKG-sydänsähkökäyrän tarkkailuun. Odotettavaksi jääkin yrityksen keinot luotettavan lähiviestinnän toteuttamiseksi.
Oli se sitten Apple, Google tai kenties jokin alan mustista hevosista joka sen toteuttaa, uskon joka tapauksessa mobiililaitteiden mahdollistavan elämän ilman salasanoja tai luottokortteja jo lähitulevaisuudessa.
Entä uskotko sinä?

Kirjoittajan opas: Yksi neuvo, joka ei ikinä petä internet-markkinoinnissa

Jos minun pitäisi antaa yksi neuvo, mitä tehdä internetissä, niin se olisi yksinkertaisesti seuraava.

Tuota laadukasta asiakkaiden kysymyksiin vastaavaa sisältöä säännöllisesti.

Sosiaalinen media, websivut, blogit, miten kaikkeen voi uhrata arvokasta aikaansa.
Pitääkö minun hankkia hakukoneoptimointia, vai Googlen klikkejä, entä onko sähköpostimarkkinointi tehokasta. En minäkään alan toimijana voi antaa tähän aina varmaa vastausta.  Mutta yhdestä asiasta olen 100 prosenttisen varma!
Laadukas sisältö ei petä koskaan, eikä se koskaan ole turhaa työtä. Riippumatta siitä, missä kanavassa juttusi julkaiset. Facebookissa, linkedin:ssä, websivuillasi, blogissasi, alasi verkkojulkaisuilla tai alasi verkkokeskusteluissa.  Hyvä sisältö palkitaan aina.
Jos vielä jaksat kirjoittaa artikkelisi todella syventymällä niin, että vastaat asiakkaan kysymyksiin, niin artikkelisi saa varmasti positiivisen vastaanoton.
Muistan jonkun kirjoittajan sanoneen jotakuinkin näin:
Se, mikä on kirjoitettu ilman syventymistä, se luetaan ilman intohimoa.

Mikä sitten on laadukasta ja asiakaan kysymyksiin vastaavaa sisältöä?

Sanotaan, että olet perämoottoriliikkeen omistaja.
Mikä on se sisältö, mitä sinun pitää kirjoittaa ja miten? Otetaan esimerkki, olen ostanut pienen mökin järven rannalta ja kauppaan kuului perämoottorillinen vene, mutta se on rikki. En todennäköisesti tule veneilemään useasti, mutta on se kuitenkin mielestäni mukava lisä mökkeilyyn, eli tarvitsen siis uuden perämoottorin, mutta käyttötarpeeni on sille pientä, joten en haluasi maksaa siitä paljoakaan. Ja koska en tiedä mitään perämoottoreista, niin etsin simppeliä vaihtoehtoa. Aikaakaan minulle ei hirveästi ole kiertää kauppoja.

Joten minkälaista sisältöä kaltaiseni ihminen haluaisi lukea verkosta?

Minulle täydellisin artikkeli olisi luultavammin tämän oloinen:
Mikä perämoottori sopii satunnaiselle käyttäjälle parhaiten?
tai
3 vinkkiä, miten hankit edullisen perämoottorin, joka sopii juuri sinun tarpeisiisi.
Artikkelissasi kerrot asiantuntijan neuvosi lyhyesti ja ytimekkäästi, sekä ohjaat lopussa asiakasta eteenpäin, kuten vaikka soittamaan liikkeeseesi.
 
Tarvitseeko tuon artikkelin olla tuon kummoisempi? Jos lukija löytää kysymyksiinsä vastauksen, niin eikö artikkeli ole tehnyt tehtävänsä?
Minkälaista sisältöä Sinä haluat lukea?

Internet-mainonta ja sen tehokkuus

Internet tarjoaa mainonnalle ja markkinoinnille lähestulkoon rajattomasti mahdollisuuksia. Ennen kaikkea internet on luonut aivan uudet puitteet asiakkaat puoleensa vetävälle inbound-markkinoinnille, jonka valovoimaisina sisäänvetotyökaluina netissä toimivat hakukoneoptimointi ja Google AdWords mainonta.  Tämän tehokaksikon lisäksi muita internet-mainontakeinoina yleisesti käytettyjä markkinointikanavia ovat sosiaalisten medioiden mainospaikat, suosittujen nettisivustojen bannerit sekä sähköpostimarkkinointi. Internetpohjaisten selain- ja mobiilipelien räjähdysmäinen suosio on lisäksi saanut yritykset kiinnostumaan erilaisten pelejen yhteyteen liitetyistä mainospaikoista.
 

 
Ehdottomasti tehokkain ja tärkein inbound-markkinoinnin osa-alueista on hakukoneoptimointi, joka perustuu siihen, että yritys tuottaa nettiin säännöllisesti uutta ja laadukasta hakukoneoptimoitua sisältöä parantaakseen näkyvyyttään Googlen hakutuloslistalla haluamillaan hakusanoilla. Tähän konseptiin, kun lisätään vielä sosiaalisten medioiden tehokas hyödyntäminen, niin perusmarkkinointipaketti alkaa olla jo kasassa.

Internet-mainonta ja kohdistettavuus

Hakukoneoptimoinnin lisäksi toinen vaihtoehto parantaa näkyvyyttään hakukoneissa on Google AdWords -mainonta. Google-mainonta on erittäin kustannustehokasta, koska maksat vain klikkauksista eli toteutuneista kontakteista. Myös internet-mainonta ja sen  kohdistettavuus on Googlen kohdalla ilmiömäistä, koska voit itse valita hyvinkin tarkkaan keille kaikille mainoksesi näkyy. Vielä Googleakin tarkempaa kohdennettavuutta tarjoaa kuitenkin Facebook-mainonta, jolloin voit kohdistaa mainoksesi äärimmäisen tarkasti vaikkapa Facebook-käyttäjien koulutuksen, työpaikan tai harrastusten perusteella. Facebook-mainontaa voi ostaa joko klikki- tai näyttöpohjaisella hinnoittelulla. Sekä Google- että Facebook-mainonta toimivat huutokauppaperiaatteella, eli parhaan mainospaikan saa se mainostaja, joka on mainoksestaan eniten valmis maksamaan.
Hakukoneiden ja sosiaalisten medioiden lisäksi internet-mainonta voidaan toteuttaa ns. perinteisillä nettisivustoilla bannereina, bokseina, tauluina ja painikkeina. Tämä soveltuu parhaiten massamaisempaan internet-mainontaan silloin, kun tarkemman kohdennettavuuden ei katsota olevan tarpeellista. Varsinkin suosituimpien uutissivustojen ja nettiportaalien mainospaikat ovatkin melko kysyttyä tavaraa. Kun hakukoneissa ja sosiaalisissa medioissa käytetään pääsääntöisesti klikkipohjaista tekstimainontaa, niin banneri- ja taulumainonnassa puolestaan hyödynnetään enemmän kuva- ja videopohjaista mielikuvamainontaa

Internet mainonta ja seurattavuus

Yksi klikkipohjaisen internet-mainonnan parhaista puolista on mainonnan toimimisen erinomainen seurattavuus. Mainostaja näkee periaatteessa reaaliaikaisesti, kuinka hyvin eri kampanjat tuottavat tulosta. Saat tarkan tiedon siitä, kuinka monta kävijää mikäkin mainos on sivuillesi houkutellut ja löydät nopeasti juuri yrityksellesi sopivat mediat, mainospaikat ja hakusanat.

Yritykselle kotisivut – Varastatko kilpailijoiltasi?

Yritykselle kotisivut ja 5 vinkkiä onnistumiseen.

 

Olen aina ihmetellyt miksi yritykset tekevät kotisivuja, joille ei ole asetettu mitään tavoitteita tai liiketaloudellisia mittareita. Eikös se ole vähän sama kuin laittaisi yrityksen pystyyn, muttei laatisi sille minkäänlaista budjettia? Kun lähdetään yritykselle kotisivut rakentamaan, niin minusta ensimmäisen kysymyksen pitäisi olla että mitä varten ne sivut oikein tehdään, eikä että mitä kaikkia hienoja kommervenkkeja sinne sivuille nyt sitten laitetaan. Yrityksen kotisivut ovat parhaimmillaan erinomainen markkinointityökalu ja oikein tehtynä ne voivat nousta ratkaisevaan rooliin sinunkin yrityksesi markkinoinnissa. Tässäpä lista kaikkein tärkeimmäksi näkemistäni asioista, jotka pitäisi mielestäni ottaa aina ensimmäisenä huomioon kun yritykselle kotisivut tehdään.

1. Aseta kotisivuille tavoitteet!

Harvoin niitä sivuja ihan huvikseen lähdetään luomaan, joten tee heti ensimmäisenä selväksi minkä takia yritykselle kotisivut tehdään ja tämän jälkeen varmista että asettamasi tavoitteet ovat myös selkeästi mitattavissa. Jos kotisivuilla ei ole mitään tarkoitusta, niin turha niitä on lähteä edes tekemään. Luonnollisesti ykköstavoitteena tule aina olla MYYNNIN LISÄÄMINEN. Se on mielestäni perimmäinen syy miksi yritykselle kotisivut tehdään. Muita erinomaisia tavoitteita ovat esimerkiksi brändin kiillottaminen,  juoksevien kulujen minimointi, uusien liidien eli potentiaalisten asiakkaiden tavoittaminen sekä tehokas konversio-optimointi. Ai että anteeksi mikä optimointi? Konversiolla tarkoitetaan nettimarkkinoinnissa vierailijoiden kääntämistä maksaviksi asiakkaiksi. Ja se tässä touhussa on koko homman juju.

2. Perehdy hakukoneoptimointiin

Vaikka hakukoneoptimointi yleensä jätetäänkin asiantuntijoiden huoleksi, kannattaa myös sinun itse opiskella aihetta edes sen verran että tiedät mistä on kyse. Kun tiedät miten hakukoneet toimivat, tiedät myös millaista sisältöä niille kannattaa tarjota jotta sivusi tulisivat huomioiduksi mahdollisimman korkealle. Hakukoneoptimointi (SEO – Search Engine Optimization) on yksi nykypäivän tuloksellisimmista markkinointimuodoista ja kassavirran kasvattajista. Hakukoneoptimoinnin avulla yrityksesi saa haluamasi näkyvyyden verkossa ja uusasiakashankinta hoituu ikään kuin automaattisesti. Näin voit keskittyä omaan ydinosaamiseesi hakukoneoptimoinnin houkutellessa maksavat asiakkaat luoksesi. Yksinkertaista mutta totta.

3. Varasta kilpailijoiltasi ja muilta

Ai että näin ei saisi sanoa? Minusta kuitenkin on itsestään selvää, että jos mielestäsi jotkut nettisivut on tehty aivan erityisen erinomaisen hyvin, niin sinun kannattaa hyödyntää samaa ideaa omien sivujesi perustana ja luoda sen pohjalta oma ratkaisusi ja tyylisi kun tehdään yritykselle kotisivut. Vakoile siis kilpailijoittesi ja muiden sivuja ja kirjaa ylös kaikki niiden hyvät puolet ja hyödynnä niitä häikäilemättä omilla sivuillasi. Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen toimivien ja persoonallisten sivujen luomiseksi.

4. Panosta sisältösi tuottamiseen

Kun luodaan yritykselle kotisivut, sisällön luominen sivuille on samaan aikaan yksi projektin kulma- ja kompastuskivistä. Sisältö joko nostaa sinut parrasvaloihin ja Googlen ykköshakutulokseksi tai vastaavasti tuomitsee koko sivut unholaan. Muista siis kaikessa sisällössäsi hakukoneoptimointi ja viljele teksteissäsi haluamiasi hakusanoja oikeaoppisten ohjeiden mukaisesti tai teetä tekstisi sisällöntuoton ammattilaisella. Jos myyt tuotteita sivujesi avulla, teetä tuotteista aina mahdollisimman kuvaavat ja edustavat tuotekuvat ja kuvaustekstit jo ennen nettisivujen rakentamista. Puolityhjiä sivuja pelkillä yhteystiedoilla on turha julkaista, sillä annat vaan yrityksestäsi amatöörimäisen ja epäaktiivisen kuvan kävijöillä. Kaiken pitää siis olla valmiina jo ennen kuin yritykselle kotisivut varsinaisesti luodaan ja julkaistaan. Vastaavasti palveluita tarjotessasi tuota mahdollisimman laadukkaat ja kuvaavat tekstit jokaisesta myymästäsi palvelusta. Ja sisältöä tuottaessasi, tee tekstit aina tosiasiallisessa myyntimielessä ja pyri ohjaamaan vierailijat maksaviksi asiakkaiksi. Muista siis se myynnin lisääminen koko touhun punaisena lankana!

5. Luota ammattilaisiin

“Minä tiedän mitä haluan ja sinä teet mitä minä haluan!“ on harvoin hedelmällinen asenne alan ammattilaisia kohtaan. Tämä pätee myös nettisivuja tehtäessä. Verkkosuunnittelija ja hakukonekoneoptimoija palkataan heidän ammattitaitonsa takia ja tähän ammattitaitoon kannattaa luottaa.  Anna siis palkkaamiesi ammattilaisten hoitaa hommansa parhaalla näkemällään tavalla, tämä takaa parhaan mahdollisen lopputuloksen ja juuri siitä sinä heille maksat.

Onko sinulla suunnitteilla yrityksellesi uudet kotisivut, ota meihin yhteyttä, aloitetaan projekti yhdessä!

P.s Sinua saattaa myös kiinnostaa tämä artikkeli: Google markkinointi-miten valita oikea kumppani

Markkinointi sosiaalisessa mediassa

Markkinointi sosiaalisessa mediassa

 

Markkinointi sosiaalisessa mediassa ymmärretään usein väärin. Vielä viisi vuotta sitten yrityksillä ei ollut minkäänlaista sosiaalisen median markkinointistrategiaa, ei Facebook-sivuja, eikä yksikään yritys käyttänyt senttiäkään markkinointibudjetistaan sosiaalisen median markkinointiin.

Nyt meillä useilla on Facebook-sivu, Twitter-tili, Linkedin-sivu, ja viimeisimpänä Pinterest, joka on tehnyt nopean nousun sosiaalisen median markkinointikartalle. Jotkut meistä hyödyntävät sosiaalista mediaa käyttämällä Hootesuite:a, joka automatisoi postauksia jopa kuukaudeksi etukäteen. Useat yritykset eivät kuitenkaan ymmärrä, mitä markkinointi sosiaalisessa mediassa tarkoittaa ja vaatii.

Perinteisesti markkinointi on tarkoittanut mainontaa. Markkinoitavat tuotteet olivat ennen vanhaan yksiulotteisempia ja eri yritysten tuotteiden ominaisuuksissa oli suuria eroja. Elämä oli helppoa. Vuonna 2012 kuluttajalla on kuitenkin varaa valita tuhansista samantyylisistä tuotteista ja palveluista, ja yritysten vertailu on Google:n ansiosta helpompaa kuin koskaan. Yritykset eivät enää kilpaile ainoastaan tuotteidensa ominaisuuksien avulla – markkinointikeinoista, kuten hinnasta ja brändäyksestä, on tullut ensiarvoisen tärkeitä. Kasvavat myyntikatteet ja kassavirta ovat jokaisen yrityksen elinehto, ja brändäyksen avulla jokainen yritys pystyy erottautumaan kilpailijoistaan.

Tässä kohtaa markkinointi sosiaalisessa mediassa palaa mukaan kuvaan. Markkinointi sosiaalisessa mediassa tarjoaa jokaiselle yritykselle kustannustehokkaan, brändiä rakentavan mahdollisuuden tavoittaa asiakkaita henkilökohtaisella tasolla. Ero perinteiseen myyntipainotteiseen markkinointiin on kuitenkin selvä: markkinointi sosiaalisessa mediassa koettaa sitouttaa asiakkaan avoimeen keskusteluun yrityksen kanssa.

 

Tässä on mielestäni huono esimerkki sosiaalisen median markkinointipostauksesta:

“Läppärit nyt vain PUOLEEN HINTAAN. Parempaa hintaa et löydä. Vain 1 599€ . TARJOUS VOIMASSA VAIN TÄNÄÄN!”

 

Tällainen postaus karkottaa sosiaalista kanssakäyntiä odottavan yleisön eikä se houkuttele heitä yrityksesi pariin. Potentiaaliset asiakkaat blokkaavat yrityksesi saman tien. Myyntikeskeinen markkinointi voi toimia silloin tällöin, mutta viikoittain sellaisen käyttäminen on turruttavaa.

 

Jos yrityksesi tarkoitus on kuitenkin promota tiettyä tuotetta, voit tehdä siitä hauskaa asiakkaalle:

“Tuottaako läppärisi harmaita hiuksia? Kerro oma tarinasi! Ja käy nettikaupassamme katsomassa tuoreimmat tarjoukset <linkki>. Ensimmäiselle kymmenelle Facebook:iin kirjautuneelle tarjous puoleen hintaan. Hmm, taidanpa itsekin osallistua!”

 

MARKKINOINTI SOSIAALISESSA MEDIASSA ja meidän 5 vinkkiämme miten sitouttaa asiakkaasi

Markkinointi sosiaalisessa mediassa

1. Käytä 95/5-sääntöä. Varaa 95% sitouttamiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen ja 5% myynnilliseen sisältöön. Opi tuntemaan asiakkaasi ja tunnista heidän tarpeensa. Mistä asiakkaasi pitävät, mistä he eivät pidä? Anna asiakkaillesi mahdollisuus ilmaista mielipiteensä.

2. Näytä inhimillinen puolesi. Jokin aika sitten suuret yritykset havaitsivat, että heidän lakimiestensä laatima sisältö sosiaalisen median postauksiin jätti asiakkaat kylmiksi. Kun yritykset päättivät laatia postauksensa lämpimämmin ja tuttavallisemmin, asiakkaat reagoivat positiivisesti. Voit laatia yrityksellesi erilliset säännöt siitä, millaiset postaukset ovat sopivia. Kouluta työntekijäsi toimimaan sosiaalisessa mediassa, jotta sinun ei tarvitse huolehtia siitä, mitä sivuillesi kirjoitellaan. Kun säännöt ovat selvät, voit luottaa työntekijöittesi ammattitaitoon.

3. Älä spämmää. Yksi tai kaksi päivitystä päivässä on sopiva määrä, mutta jos asiakkaasi ovat erittäin aktiivisia ja vaativat enemmän, voit lisätä postausten määrää. Kunnioita asiakaskuntasi ajankäyttöä, ja asiakkaasi kunnioittavat sinua vastineeksi.

4. Ajoita postauksesi näkyvästi. Suosituin Facebook:in käyttöaika on klo 13-16 ja erityisen suosittu aika on keskiviikkoisin klo 15. Tosin sopiva postausaika riippuu myös yleisöstäsi – kotiäidit saattavat olla linjoilla eri aikaan. Muista aina, kuka asiakkaasi on. Twitter:in ja Linkedin:in suosituimmat käyttöajat saattavat olla erilaisia. Etsi käsiisi sosiaalisen median tilastotietoa ja sitä koskevia tutkimuksia.

5. Pidä yrityksesi ajan tasalla. Varmista postaustesi tehokkuus ja käytä Bit.ly-palvelua tarkistaaksesi, kuinka monta asiakasta klikkasi postaamaasi linkkiä. Lisäksi voit käyttää erilaisia sosiaalisen median seurantapalveluita, joko ilmaiseksi (Google Alerts) tai maksullisesti (Ubervu). Voit seurata, mitä yrityksestäsi puhutaan netissä, ja voit saada myös käsiisi tilastoja, jotka kertovat yritystäsi koskevien nettikeskusteluiden luonteesta. Seurantapalveluiden avulla voit seurata tarkasti brändisi kehitystä ja asiakkaiden tyytyväisyyttä.

On olemassa myös hyödyllisiä ja hauskoja maksullisia tapoja hyödyntää sosiaalisen median markkinointia ja optimoida niitä, ja siitä lisää myöhemmin. Kokeilethan sillä aikaa yllä olevia markkinointi sosiaalisessa mediassa vinkkejämme. Kerro meille, millaisia tuloksia olet saavuttanut.

Myyntikirje ja kolmen kohdan kaava sen kirjoittamiseen

Lähestyessä tuttua ihmistä on helppo asettaa sanansa. Tunnet ja tiedät, minkälainen persoona hänellä on ja minkälainen juttu uppoaa hänen tajuntaansa. Miten sen sijaan tulisi toimia silloin, kun suunnittelet markkinointiviestiäsi  tuntemattomalle ihmiselle?

On olemassa nerokas kolmen kohdan kaava siitä, miten tuntemattomalle ihmiselle kohdistettu myyntikirje kannattaa laatia. Se on seuraavanlainen.

1. Koska olen <rooli>,

Kuka hyvänsä yrittäjä voi soveltaa edellä mainittua kaavaa myyntikirjeen kirjoittamiseen. Mieti ensin, missä roolissa kohteesi toimii. Hän voi olla esimerkiksi toimitusjohtaja, markkinointijohtaja tai tuotekehityspäällikkö. On mahdollista, että et tiedä, mikä hänen tittelinsä tosiasiallisesti on, jolloin sinun tulee muodostaa olettamus kohteesi roolista. Tee oletus, että viestisi on kohdistettu esimerkiksi päättävälle henkilölle.

2. Haluan, että <tavoite tai halu>,

Kaavan seuraava kohta ”haluan, että…” tulee huomioida siten, että ajattelee viestin vastaanottajan näkökulmasta. Kaikki asiakkaat haluavat toteuttaa toiveitaan ja halujaan.  Tämä on yksinkertaista psykologista ajattelua, joka perustuu siihen, että jopa yhden viestin lukemiseen menevä aika on hukkaan heitettyä, ellei lukijan toiveisiin ja tarpeisiin onnistuta tarttumaan.

3. Jotta saan <hyöty>

Kolmas kohta kaavassa eli hyötynäkökulma kuulostaa simppeliltä, mutta itse asiassa moni myyjä syyllistyy sen laiminlyömiseen. Aloittelijan virhe on myydä naulaa vasaroijalle, kun pitäisi osata myydä sitä hyötyä, mitä naulan ostamalla saa. Toisin sanoen, ostaessaan naulan vasaroija saa ratkaisun, jolla voi vaikkapa liittää kaksi puukappaletta toisiinsa.
Tarkastelkaamme kuvitteellista esimerkkiä myyntikirje kaavan käytöstä. Pekka Puuseppä ostaa maahantuontioikeudet uuteen pikaliimatuotteeseen. Hän lähestyy toivoa puhkuen rautakauppaketjua tavoitteenaan saada liimansa jakeluun heidän kauttaan. Kirjoittaessaan myyntikirjettä rautakauppaketjulle Pekka kristallisoi ajatuksensa kolmen kohdan kaavan avulla:

1. Koska olen tunnetun rautakauppaketjun ostopäällikkö,

2. haluan, että ketjumme saa tuoreita uutuustuotteita hyllyyn,

3. jotta voimme kasvattaa markkinaosuuttamme liimojen alalla Suomessa

Kiteytettyään mielessään myyntikirjeensä kohteen ajattelutavan, Pekalla on huomattavasti paremmat mahdollisuudet saada toivomansa vastakaiku myyntikirjeestään.
Myyntikirje voisi alkaa vaikka näin: ”Arvoisa ostopäällikkö, tuon ulkomailta uutta pikaliimaa, jollaista ei ole nähty Suomen markkinoilla. Voitte sen avulla kasvattaa liikevaihtoanne 25% liimatuotteiden alalla.”
 
Hyvä lukija: mikä on sinun oma niksisi myyntikirjeiden kirjoittamiseen? Entä kaipaatko niihin apua, ole silloin meihin yhteydessä.

Google lanseerasi huippunopean laajakaistayhteyden – Google Fiber

2010 helmikuussa Google aloitti ultranopean laajakaistayhteyden kehittelyn Pohjois-Amerikassa. Tähän haasteeseen tartuttiin, sillä sen hetkinen laajakaistanopeus ei ollut enää pitkään aikaan kehittynyt samaa vauhtia tarjolla olevien laitteiden ja palveluiden kanssa. Tämän seurauksena Googlen laajakaistapalvelu Google Fiber näki päivän valon heinäkuun lopulla Kansasissa, jossa otettiin ensimmäisenä maailmassa käyttöön huikea 1 gigabitin laajakaistayhteys. Google Fiberin nopeus on 100 kertaa suurempi kuin keskiverto laajakaistan nopeus tällä hetkellä Amerikassa ja näin ollen se mahdollistaa huimasti uusia mahdollisuuksia muun muassa internetpohjaisille palveluille.  Kahden miljoonan asukkaan Kansas Cityn kokeilun jälkeen Googlen tarkoituksena on laajentaa Google Fiber -laajakaistayhteys koko Amerikan saataville.
 

 
Laajakaistayhteyden lisäksi Google Fiber palveluun on mahdollista liittää TV-ominaisuuksia ja muita herkkuja. Google Fiberia ei ole kuitenkaan suuresta nopeudestaan ja monipuolisuudestaan huolimatta hinnalla pilattu, sillä se kilpailee tavallisten internetpalvelutarjoajien hintatason kanssa hyvin.  Perushinta 1GT:n yhteydelle on noin $70/kk, kaapeli-tv-palveluiden kanssa $120/kk ja 7 vuoden ilmaiskäyttö irtoaa 300 dollarin asennusmaksulla. Lisäksi pidemmillä sopimuksilla on mahdollisuus saada kaupanpäällisinä muun muassa Nexus 7 tablet-pc, jota voi käyttää ikään kuin kaukosäätimenä ja tv:n katselulaitteena. Android- ja Apple-laitteiden käyttäjille on pian tarjolla myös oma katselun mahdollistava sovellus. Käytännössä Kansas Cityn asukas saa Google Fiber laajakaistayhteyden käyttöönsä, kun riittävän moni naapurustosta on myös valmis tekemään sopimuksen ja Googlen kannattaa vetää kaapelit paikoilleen.
Odottelu on historiaa tulevaisuudessa kun super nopean 1000Mb laajakaistan avulla keskustelut, lataukset, videot, pelit ja palvelut toimivat silmän räpäyksessä ja mutkattomasti yhdellä klikkauksella. Google Fiberiin voi tutustua täältä, voi katsoa osoitteesta myös sen  miten,  Google tarjoaa myös mahdollisuuden kilpailuttaa oma laajakaistanopeus Google Fiberin kanssa.
Tulemmeko näkemään saman palvelun joskus Suomessa? Kerrotko mielipiteesi!

Sosiaalinen media – vuoden 2012 olympialaiset

Paljonko suurempi on sosiaalinen media nyt kuin se oli vuonna 2008?

Kolme kertaa? Kymmenen kertaa? Sata kertaa on lähempänä totuutta.

 
Olympialaiset ovat yksi vanhimmista perinteistämme – muinainen juhla johon palaamme aina neljän vuoden välein. Ja siinä missä urheilijat pystyvät vähitellen parempiin ja parempiin suorituksiin, teknologia kasvaa eksponentiaalista vauhtia.
Tämä ajatus näkyy hyvin tästä Pappas Groupin infografiikasta. Se vertaa sosiaalisen median kokoa vuosina 2008 ja 2012 käyttäen olympialajeja kuten painonnostoa ja seiväshyppyä vertauskuvina. “Kun aloimme tutkimaan olympialaisten vaikutusta sosiaaliseen mediaan, jokainen tutkimamme osa-alue näytti ikään kuin omalta kilpailultaan. Tuntui luontevalta käyttää perinteistä isometristä tyyliä ja luoda eräänlainen olympialaisareena”, kertoo graafikko Spencer Slemenda
Kuvitus on erittäin havainnollista ja on myönnettävä, että kilpailevat uimarit, vaikka olisivatkin vain pylväitä tilastokuvassa, ovat kuitenkin mielenkiintoisempia kuin tavalliset harmaat palkit. Mutta kuvasta näkyy suurempikin ajatus kuin Facebookin käyttäjämäärien kasvu tai paljonko P&G:n kaltaiset yhtiöt käyttävät mainostamiseen: Internet on taustalla sellaisissa asioissa ja ilmiöissä, jotka kasvavat eksponentiaalisesti, paljon suuremmassa kaavassa kuin mikään luonnossa tähän asti nähty asia. Ei ehkä ole vaikeaa kuvitella olympiakisoja sadan vuoden päästä, mutta niiden takana olevan digitaalisen maailman kuvitteleminen on sula mahdottomuus.