Seminaarit ovat perinteinen tapa houkutella asiastasi kiinnostuneita potentiaalisia asiakkaita saman katon alle. Nimekkäät puhujat, case-esitykset ja verkostoitumismahdollisuudet puhuttelevat edelleen, unohtamatta niitä ilmaisia lounaita.
Tänä päivänä päättävän tahon aika on kuitenkin entistä enemmän kortilla. Vaikka seminaarin puhuja- ja osallistujalistalla komeilisi iltauutisista tuttuja nimiä, ei moni päättäjä ehdi enää tänä päivänä kuin juuri piipahtaa paikan päällä – jos sitäkään. Omat asiakkaat tulevat aina ensin.
Ajan puute ei kuitenkaan tarkoita, ettei sanoillasi olisi kaikupohjaa. Seminaarin formaatti täytyy sopeuttaa kiireiselle kirstunvartijalle sopivammaksi.
Verkkoseminaarit eli webinaarit ovat erinomainen tapa puhutella kohderyhmää juuri silloin, kuin se heille sopii.
Mikä parasta, webinaarin voi järjestää lähes kuka tahansa siinä, missä oman seminaarin järjestäminen tai järjestettyyn seminaariin osallistuminen kustantaa parhaimmillaan kymmeniä tuhansia euroja.
Yrittäjä, poimi tästä ideat kustannustehokkaaseen webinaariin ja lähesty liidejäsi luvan kanssa!
1. Osta tunti päättäjän ajasta antamalla vastineeksi rahanarvoista etua
Aika on rahaa – varsinkin päättäjän aika. Asiantuntijan laskutettavan työtunnin hinta voi olla useita satoja euroja. Siksi sinun on mietittävä tarkkaan, minkä arvoinen agendasi on. Hyvä keino testata asiantuntemuksesi arvoa ja aiheesi kiinnostavuutta on tuottaa webinaarisi aiheesta muutamia ilmaisia maistiaisia eli tiisereitä.
Tiiserit voivat olla esimerkiksi pieniä julkaisuja, osia siitä raportista, jonka tulokset tulet ehdotuksineen käsittelemään kokonaisuudessaan webinaarissasi tai vaikkapa videosarja YouTubessa. Viimeksi mainittu on mainio ratkaisu myös hakukoneoptimoinnin kannalta, nostathan korkean auktoriteetin sivuilta saapuvilla linkeillä pääsivustosi hakutulossijoituksia.
2. Puhu asiakkaasi kieltä
Webinaari on asiantuntijan areena. Älä hukkaa asiakkaidesi eli yleisösi kallista aikaa käyttämällä tuntiasi tuotteesi tai palvelusi ominaisuuksien tai edes hyötyjen esittelyyn. Pyri sen sijaan keskittymään yhteen aitoon ongelmaan kerrallaan ja tarjoa siihen ratkaisumalleja.
Pyri nivomaan webinaarisi teema mahdollisuuksien mukaan johonkin ajankohtaiseen ja päivänpolttavaan seikkaan, esimerkiksi lainsäädännön muutokseen ja sen vaikutuksiin asiakkaasi liiketoiminnalle. Ole hyödyksi, älä vaivaksi.
3. Käännytä kuulijasi uskoon tarjoamalla mahdollisuus testata opettamaasi käytännössä
Ei oppi ojaan kaada, mutta unohtuu varsin nopeasti, jos sitä ei pääse käytännössä testaamaan. Varmista, että ohjaat yleisösi oikeaan suuntaan myös webinaarin jälkeen. Laadi hyvissä ajoin etukäteen webinaarisi sisältöä käsittelevä laskeutumissivu pääverkkosivusi yhteyteen.
Lähetä yleisöllesi välittömästi webinaarin jälkeen linkki laskeutumissivustollesi, missä on mahdollisuus joko yhteystietoja vastaan ladata täydellinen raportti tai kooste webinaarisi pääkohdista, höystettynä ratkaisuehdotuksillasi.
Parasta olisi, jos voit tarjota sivulla mahdollisuuden tuotteesi koekäyttöön. Mitä ikinä sivullasi tarjoatkaan, tarjoa mahdollisuus välittömästi. Konversioaste laskee huomattavasti jo muutaman päivän päästä webinaaristasi. Tao, kun rauta on kuumaa.
4. Muista jälkihoito
Jos yleisösi jättää sinulle yhteystietonsa, he haluavat mitä todennäköisimmin keskustella kanssasi lisää. Hyvin harva heistä soittaa kuitenkaan sinulle. Se on sinun tehtäväsi. Palaa asiaan vaikkapa kuukauden päästä konversiohetkestä. Kartoita, miten oppisi ovat toimineet käytännössä. Saat paitsi loistavaa palautetta tuotteesi ja palvelusi kehittämiseksi mutta mikä parasta, uuden aiheen seuraavaan webinaariisi.
Yrittäjä! Seisovatko verkkosivusi hakutuloksissa tyhjän panttina? Vika saattaa piillä sisällöissäsi. Ota yhteyttä meihin niin katsotaan, mitä sinun kannattaisi asiakkaillesi tarjota.