Ajatuksia

Sanottavaa olisi mutta sanat hukassa? Lue pikavinkit sisältömarkkinointiin

KARI HARJU

KARI HARJU

linkedin

Kari Harju on internetmarkkinoinnin asiantuntija ja Saleslion Suomi Oy:n toimitusjohtaja. Kari Harju on toiminut yrittäjänä yli 15 vuotta.

Sisältömarkkinointi on monen markkinoinnista kirjoittavan mielestä seuraava suuri suuntaus markkinointiviestinnän alalla. Vaikka termi sisältömarkkinointi ei vielä aivan täysin ole suomen kieleen juurtunutkaan, on trendi meillä kuitenkin samansuuntainen kuin muualla maailmassa. Laadukkaasta sisällöstä, oli se sitten missä muodossa tahansa, on tulossa seuraava suuri kilpailuvaltti yrityksille.
Sisältömarkkinointi vaatii yritykseltä resursseja, vaikka sisällöntuotannossa käytetäisiin apuna myös ulkopuolisia toimijoita. Tämä o luonnollista, sillä sisällön suuntaviivat määrittelevät aina yrityksen asiakkaat, ei ulkopuolinen konsultti. Ulkopuolinen konsultti voi kuitenkin olla merkittävä apu sisältöstrategioiden luonnissa sekä sisällön hakukonelöydettävyyden varmistamisessa.
Blogin kirjoittaminen on eräs yksinkertaisimmista tavoista tavoittaa haluamisia kohderyhmiä puhuttelevan sisällön keinoin. Blogi on mediana vapaampi kuin formaattiin sidotut artikkelit ja uutiset. Blogissa sallitaan persoonallinen ilmaisu – onhan blogin alkuperäinen suomenkielinen nimi verkkopäiväkirja.
Blogi on helppo ja nopea perustaa, mutta aivan yhtä helppo unohtaa. Ajan puutteen kanssa yhtä tyypillinen syy hiljaiselle blogille on kuitenkin suunnittelun puute. Liian moni blogi perustetaan valtavan innostuksen vallassa ilman minkäänlaista julkaisusuunnitelmaa tai pahimmillaan edes ajatusta siitä, mitä blogin lukijat, yrityksen nykyiset ja potentiaaliset asiakkaat, yritykseltä haluavat. Blogin pitäisi inspiroida, ohjeistaa, avata, neuvoa ja auttaa. Sen lisäksi, blogia tulisi muistaa kirjoittaa. Tämä naurettavalta kuulostava muistutus on jokaiselle kirjoittajalle kuitenkin karu totuus.
Kirjoittaminen on prosessi, joka vaatii paneutumista. Näillä pikavinkeillä pääset kuitenkin nopeasti naputtamisen makuun.

  1. Tunne itsesi, tunne aiheesi. Tutusta aiheesta kirjoittaa kuin itsestään. Blogissa persoonallinen näkökulma on sallittua, blogin täytyykin olla mieluummin henkilökohtainen kuin puhkieditoitu hajuton ja mauton raportti. Vaikka blogisi aiheet tulisivatkin esimerkiksi alaasi koskevasta uutisoinnista, tuo juttuun aina mukaan persoonasi. Näin vapautat itsesi kirjoittamisprosessin alkuun. Editoinnin ja siistimisen aika on vasta myöhemmin.
  2. Visioi lopputulos. Päästä sitten irti. Aloita kirjoittaminen takaperin lopputuloksesta. Visioi mielessäsi, minne haluat mennä ja miksi. Mieti, mikä on kirjoituksesi ydinviesti, minkä haluat lukijallesi välittää. Ydinviesti on ikään kuin kirjoituksesi kehikko, jonka ympärille sanasi puet. Kun tavoitteesi on kirkkaana mielessä, päästä siitä mielessäsi irti ja anna prosessin kuljettaa itse itseään.
  3. Aikataulut ovat ystäviäsi. Deadlineja voidaan pitää joko siunauksena tai kirouksena, riippuen mistä näkökulmasta asiaa tarkkailee. Aikataulu on kuitenkin tehty avuksesi aikaansaannissa. Aseta itsellesi konkreettinen maali, johon mennessä tekstisi tulisi olla editointia ja oikolukua vaille valmis. Sovi itsesi kanssa, että tunnin kuluttua teksti on julkaisukunnossa. Sitten päästä itsesi irti ja nauti kirjoittamisesta. Takaan, että tämä tekniikka tehostaa tuotantoasi merkittävästi.

Onko sinulla sanottavaa asiakkaillesi, mutta et löydä oikeita sanoja? Kaipaisitko apua yritysviestintääsi? Ota silloin yhteyttä meihin. Autamme Sinua saamaan äänesi kuuluville internetissä.
 

Mikä on Sinun yrityksesi ainutlaatuinen myynti- ja markkinointiväittämä?

LUE LISÄÄ
Mikä on Sinun yrityksesi ainutlaatuinen myynti- ja markkinointiväittämä?
MUUT ARTIKKELIT

JUTTELE KANSSAMME

Kerromme miten,
verkkokauppasi voisi kasvaa

VARAA ILMAINEN AUDITOINTI