Suosituksia

Kuinka muutat meilisi mainoksesta mediaksi – uusi ote sähköpostimarkkinointiin

KARI HARJU

KARI HARJU

linkedin

Kari Harju on internetmarkkinoinnin asiantuntija ja Saleslion Suomi Oy:n toimitusjohtaja. Kari Harju on toiminut yrittäjänä yli 15 vuotta.

Sähköpostimarkkinointi ei tänä päivänä ole ihan se ensimmäinen asia, mitä yritykset miettivät pohtiessaan tapoja tavoittaa kohderyhmänsä. Välillä tuntuu, että facebookit ja twitterit nähdään liian vahvasti ainoina ratkaisuina sanoman levittämiseen, vaikka kyseessä on silti loppujen lopuksi vain yksi media muiden joukossa.
Sähköpostimarkkinointia
Sosiaalisen median sovellukset toimivat kuin häkä, jos niitä hyödynnetään suunnitelmallisesti ja säännöllisesti. Mutta niin muuten toimii sähköpostimarkkinointikin. Sähköpostimarkkinointi ei vain ole tänä päivänä kovin seksikäs blogiaihe. Markkinointipöhinä on aivan muissa aiheissa.  Sääli, sillä myös sähköpostimarkkinoinnista voidaan tehdä seksikästä – tarvitaan vain ripaus luovuutta ja ennen kaikkea toimiva resepti sisällön tuotantoon. Säännöllisesti annosteltuna vanha ja nuhjuinen mainospostisi voidaan loihtia jälleen halutuksi ja odotetuksi uutiskirjeeksi. Ja kirjeet, kuten sanotaan, nehän luetaan aina.
Sähköpostimarkkinoinnissa – tai sähköpostijournalismissa on tärkeintä ensin hahmottaa, mitä kenellekin lähetät ja miksi. Sähköpostimediasi tulee siten ensin määritellä itselleen konkreettien tavoite ja lukijakunta. Vasta sitten voidaan tehdä päätös, missä muodossa se lähetetään. Esittelemme sähköpostimarkkinoinnin perusmuodot.

  1. Uutiskirje. Sähköpostimarkkinoinnin kivijalka. Ennen kuin teet päätöksen uutiskirjeen – siis nimenomaan Uutiskirjeen julkaisusta osana verkkoviestintäsuunnitelmaasi mieti, onko yritykselläsi todella jatkuvasti uutisoitavaa. Uutiskirjeen tulisi mielestäni sisältää sanan varsinaisessa merkityksessä aina jotakin uutta. Uutiskirje toimii siten parhaiten esimerkiksi mediataloilla, verkkokaupoilla ja muilla sellaisilla yrityksillä, joilta on saatavilla jatkuvasti jotakin tuoretta. Mieti, kiinnostaako kohderyhmääsi todella toimialasi tapahtumat. Pyri erottamaan sellainen kohderyhmä erikseen, jota tällainen tieto voisi palvella – esimerkiksi sijoittajat. Älä kuormita vastaanottajiesi postilaatikoita sisällöllä, joita he eivät voi välittömästi työssään hyödyntää.
  2. Kooste. Koosteet ovat erinomainen tapa jaella jo olemassa olevaa sisältöäsi laajalle yleisölle. Koostekirje on erityisesti pienemmille asiantuntijayrityksille sopiva sähköpostimarkkinoinnin muoto, joille uutiskirje olisi mediana liian raskas ja julkaisutahdiltaan liian kiireinen. Koosteen sisältö on helppo kasata vaikkapa asiantuntijablogisi kolmesta viimeisimmästä kirjoituksesta, tietyn teeman ympärille rakennettuna.
  3. Tiiseri. Tiiserin tarkoituksena on nimensä mukaisesti kutkuttaa vastaanottajaa innostumaan ja ottamaan selvää. Tiiserin rakennus valmiille pohjalle on äärimmäisen yksinkertaista, sillä se ei vaadi kuin yhden ainoan elementin – kehotteen toimintaan. Tiiseri toimii erinomaisesti sellaisilla yrityksillä, jotka tuottavat säännöllisesti laajempia julkaisuja, raportteja, tutkimuksia. Tiiseri tarjoaa makupalan tutkimustuloksista ja voi olla samalla tarjous hankkia koko raportti käyttöön kampanjatarjouksella.
  4. Sarjat. Sähköpostisarjat ovat tarkoitettu jo aktivoituneille asiakkaillesi. Sarjat ovat osa asiakkuuksien johtamista, niiden tarkoituksena on tuottaa jatkuvaa lisäarvoa asiakkaillesi koko asiakkuuden elinkaaren ajan – säännöllisesti ja automaattisesti. Sarjojen sisällön ideana on kasvattaa asiakastasi toimimaan paremmin tuotteesi tai palvelusi parissa. Jo ostaneille asiakkaille sarjat toimivat käyttökokemuksen kasvattajina, ”sisäpiirin julkaisuina”, jollaisen saadakseen asiakkaan on ensin aktivoiduttava.

 
Yrittäjä! Sosiaalinen media on olennainen osa markkinointiasi ja yhä enemmän myös hakukoneoptimointiasi. Älä silti unohda työkalupakkisi perustyökaluja vaan keksi niille uusi käyttötarkoitus. 

Misä mää oon? Verkkosivut tulisivat aueta hitaimmallekin kahdeksassa sekunnissa

LUE LISÄÄ
Misä mää oon? Verkkosivut tulisivat aueta hitaimmallekin kahdeksassa sekunnissa
MUUT ARTIKKELIT

JUTTELE KANSSAMME

Kerromme miten,
verkkokauppasi voisi kasvaa

VARAA ILMAINEN AUDITOINTI